Avoimet ovet Viron kyliin ja kylätoimintaan
Viron kylätoimintajärjestö Kodukant järjesti yhteistyössä Jõgevan maakunnan kylien kanssa Viron kylien seitsemännen maaseutuparlamentin Kuremaan kunnassa 17-19.8.2007. Tätä ennen meillä ulkomaisilla osallistujilla oli mahdollisuus tutustua kylätoimintaan eri puolella Viroa.
Allekirjoittaneet sekä Järvi-Suomen kylien Eila Puhakainen ja Jouko Mälkiä tutustuivat Ida-Virumaan maakunnan kyliin. Vastaanotto oli sydämellinen. Tutustuimme kansan- ja kylätalojen toimintaan, pienimuotoisiin matkailukohteisiin, kotiseutumuseoihin sekä pariin pieneen kuntaan. Kaikissa kohteissa tuli esille yhdessä tekemisen ilo ja talkoohenki. Kylien laululavat, kentät ja talot ovat juhlien ja liikunnallisten harrastusten keskipisteitä. Joissakin taloissa oli kirjastot ja Internet-pisteet. Perinteet, kylien historia, laulukulttuuri ja käsin tekeminen olivat vahvasti esillä. Nuorten suuri osuus kylätoiminnassa ja kyläpäivillä lupaa hyvää tulevaisuuden kannalta.
|
Ida-Virumaan maakunta - 176 000 asukasta, 208 kylää, 16 kuntaa, 7 kaupunkia.
- Maaseudulla asuu 10 %, kaupungeissa 90 % väestöstä, venäjänkieliset pääosin kaupungeissa.
- Maakuntaan tulossa 3 LEADER-ryhmää, joissa yhteensä n. 27 000 asukasta.
- Kunnat osallistuneet seurantalojen kunnostuksiin, monet talot ovat kuntien omistuksessa tai lahjoitettu kyläläisille.
|
Viron maaseutuparlamenttipäiville osallistui noin 400 virolaista ja yli 30 ulkomaista kävijää, josta 17 oli suomalaisia. Kylätoiminnan kehittämistä ja identiteettiä, oppimista, palveluja, nuorisotoimintaa, matkailua ja LEADER-aloitetta käsiteltiin 10:ssä eri työryhmässä. Lisäksi päivillä oli kulttuuriohjelmaa, maakuntien perinneruokien maistiaisia, käsityötori ja iltajuhla Peipsijärven rantakylässä.
|
LEADER Virossa
- Paikallisten kehittämisohjelmien kirjoittaminen on meneillään ja siihen on saatu valmistelurahaa.
- Ohjelmien tulee olla valmiina kesäkuussa 2008 (Valgassa, Võrussa ja Põlvassa valmiit).
- Ohjelma alkaa 1.1.2009.
|
Työryhmien työn tuloksena maaseutuparlamentin kannanottoon kirjattiin yhteistyön lisääminen maaseututoimijoiden välillä, palveluiden parantaminen, tiedonkulun parantaminen, oppimisen ja tietotaidon lisääminen, taloudellisten toimintaedellytysten turvaaminen kylissä, kyläidentiteetin ja paikalliskulttuurin vahvistaminen, ympäristön huomioiminen sekä nuorison mukaan ottaminen kehittämistoimintaan. Loppulauselmassa Suomen kylätoiminta ry:n virolaiselle sisarjärjestölle Kodukantille annettiin paljon vastuuta asioiden edistämisestä.
Paneelikeskustelussa Viron alueministeri Vallo Reimaa ja kuuden puolueen kansanedustajat esittelivät mielipiteitään ja vastasivat maaseutuparlamentin kysymyksiin. Alueministeri kertoi 20 miljoonan kroonin tuesta kansalaisjärjestöille sekä aluepolitiikkaan tehtävistä uudistuksista.
Puolueesta riippumatta kaikki kannattivat kylätoimintaa ja kylätoimintaliikettä. Useimmat kansanedustajat kannattivat sitä, että yksittäisellä veronmaksajalla olisi oikeus siirtää 1-2 % omista tuloveroistaan aatteellisten yhdistysten tukemiseen.
Myös paikallistiet, julkinen liikenne maaseudulla, kevyeen liikenteen väylät, lastenhoito pienissä kylissä, kyläkoulut, hankkeiden välirahoitus sekä hallinnon ja kylien välinen yhteisymmärrys aiheuttivat keskustelua. Virolaisille hankkeille on myönnetty matalakorkoista valtionlainaa, mutta tätä säätävää lakia ei ole jatkettu ja lainoitus uhkaa nyt loppua.
Kim Smedslund
Henrik Hausen
Kuvia Viron kylistä ja maaseutuparlamentista >>>
Joitakin linkkejä kohteisiin:
Körtsialusen kylä Aserin kunnassa Itä-Virumaan maakunnassa >>>
Kuvia Vallasten vesiputouksesta >>>
Raudkiven lomakylä Vaivaran kunnassa Itä-Virumaalla >>>
Lyganusen kunta >>>
Mäetagusen kunta >>>
Sepra Leaderryhmän Viron hankkeet >>>
Iisakun kunta >>>
Alajoen kunta >>>
Kodukant, Viron kylätoimintayhdistys >>>
Takaisin pääsivulle
|