Jäsky otti kantaa ja palkitsi toimijoita syyskokouksessa
Jäskyn syyskokous järjestettiin 26.11. Etelä-Savon Vuoden kylässä Kangasniemen Hokassa. Hokan kyläläiset esittelivät toimintaa. Kyläläiset
kantavat laajasti vastuuta kylän kehittämisestä, vapaa-ajan toiminnasta ja palveluista.
Jäsky otti kantaa ammattikorkeakoulutuksen keskittämistä vastaan ja erityisesti Nikkarilan perinteikkään metsäopetuksen puolesta. Syyskokouksen kannanotto >>>
Kokouksessa palkittiin myös kolme pitkän linjan kylätoimijaa Suomen kylätoiminta ry:n kultaisella ansiomerkillä. Arto Pulkkinen toimii
maaseutupäällikkönä ja Veej'jakaja ry:n puheenjohtajana, Ilmari Nikkinen Mäntyharjun kirkonkylän kylätoimikunnan puheenjohtajana sekä Henrik
Hausen Etelä-Savon kyläasiamiehenä.
Jäskyn puheenjohtajana jatkaa Ilkka Sutinen Mikkelin Haukivuorelta. Hallitukseen tulee tällä kertaa vain yksi uusi henkilö, Anne Vänttinen Joroisista.
Kuvia ja vähän juttua syyskokouksesta >>>
4.1.2012
Kutsu:
Järvi-Suomen kylät ry:n syyskokous
lauantaina 26.11.2011 klo 13 Kangasniemen Hokassa.
Ohjelma alkaa klo 10. Tervetuloa!

Hokan kylätori. Kuvia ja tekstiä Vuoden kylästä >>>
Jäskyn syyskokous järjestetään perinteisesti Etelä-Savon vuoden kylässä, tänä vuonna siis Kangasniemen Hokassa, Tapiolassa, osoite Sydänmaantie
170.

Hokan Tapiola.
Ohjelma:
9.30 tulokahvi
10 Hokan kylän esittely ja ohjelmaa
11 Maaseututoimijat laativat toimenpideohjelman Etelä-Savolle
- Hankepäällikkö Niina Kuuva
- Ohjausryhmän jäsen Henrik Hausen
- Keskustelua
12 Lounas
13 Jäskyn syyskokous
15 mennessä tilaisuus päättyy.

Kuva toimenpideohjelman Maitopajasta Juvalla. Hankepäällikkö Niina Kuuva vasemmalla.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi kannanotto Nikkarilan metsäopetuksen puolesta. Jos kannanotto hyväksytään niin se lähetetään
Mikkelin ammattikorkeakoulun päättäville elimille ja opetusministeriöön.
Ilmoittautuminen kyläasiamiehelle tarjoilun vuoksi mielellään 18.11. mennessä! Puh. 0400 992 699, sähköposti henhaus@gmail.com.
Lisätietoja >>>
Ajo-ohje >>>
25.9.2011, päivitetty 25.11.
|
Pieksämäen kylät Nikkarilan puolesta
Pieksämäen kylät ry ja useat yhteistyökumppanit ottavat yhdessä kantaa Nikkarilan metsäopetuksen puolesta. Asia on esillä myös Jäskyn
syyskokouksessa.
Julkilausuma >>>
17.11.2011
Luomuinstituutti halutaan Mikkeliin!
"Etelä Savo on ollut luomun sisukas edelläkävijä valtakunnan tason vastustuksesta huolimatta. Mikkelissä on tehty luomututkimusta jo parin vuosikymmenen ajan Helsingin
yliopiston Ruralia-instituutissa ja MTT:n Mikkelin toimipisteessä.. ..Mikkelin kaupunki ja Etelä-Savon maakuntaliitto ovat valmiita rahoittamaan instituuttia sen alkuvaiheessa."
Luomuinstituuttia koskeva selvitys on luettavissa netissä.
Uutinen ja selvitys >>>
9.11.2011
Naapuriavun kylärinki? Uusi opas netissä.
Kylä auttaa ja välittää kriisissä on Suomen kylätoiminta ry:n hanke. Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman hankkeen loppuseminaari on Levillä 11.11.
Hankkeen kokoama opas >>>
9.11.2011
Maaseudun kehittämisen työpajat käynnistyvät
Maidontuottaat hoi! Nyt voi vaikuttaa. Etelä-Savon järjestöt, viranomaiset ja tutkimuslaitokset laativat yhdessä vapaamuotoisen toimenpideohjelman maaseudun
kehittämiseksi. Eri alojen työpajat starttaavat maidontuotannosta. Maitotilojen työpaja järjestetään torstaina 17.11. klo 10-14 Juvan Partalan Kuninkaankartanossa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen >>>
Tulevaisuuteen katsovalla toimenpideohjelmalla vahvistetaan maaseudun kehitystä. Toimenpideohjelmaa tullaan työstämään järjestämällä työpajoja
maatila- ja maaseutuyrittäjille sekä maaseudun muille asukkaille. Jokainen eteläsavolainen on oman elinympäristönsä tai yritystoimintansa paras asiantuntija, minkä
vuoksi toimenpideohjelma laaditaan alueen asukkaiden omien näkemysten pohjalta. Maaseudun kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia tullaan tarkastelemaan esimerkiksi yrittäjyyden,
palveluiden järjestämisen, vapaa-ajanviettomahdollisuuksien ja asumisen näkökulmista.
Työpajatyöskentelyn pohjalta laaditaan käytännönläheinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2020. Ohjelma tulee sisältämään sekä lyhyen
että pidemmän aikavälin tavoitteita ja on pohjatyötä vuonna 2014 alkavaan uuteen EU-ohjelmakauteen.
Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Etelä-Savon maakuntaliitto, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Järvi-Suomen kylät ry, MTK-Etelä-Savo ja ProAgria Etelä-Savo,
joka hallinnoi hanketta. Hanketta rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus. Hanke käynnistyi 1.9.2011 ja maaseudun kehittämisen
toimenpideohjelman on määrä valmistua vuoden 2012 toukokuuhun mennessä.
Syksyn työpajoissa käsitellään eri maatalouden aloja ja matkailua. Ensi vuoden alussa on vuorossa palvelut, muu yrittäminen, kylien yhteistoiminta ja nuorten toiveet.
Hankepäällikkönä toimii Niina Kuuva, puh. 020 747 3581, sähköposti niina.kuuva ät proagria.fi. Hankeryhmässä on mukana myös Jäskyn
kyläasiamies Henrik Hausen.
Hankkeen kotisivut >>>
Työpajat >>>
2.11.2011
Aluejohtokuntia uudistetaan
Mikkelissä on meneillään aluejohtokuntien ja kylien neuvottelukunnan uudistaminen. Asia on esillä Mikkeli-Foorumissa tänä syksynä. Tavoitteena on, että
syntyisi kokemus vaikuttamismahdollisuuksista eikä niiden puutteesta.
Lue lisää >>>
27.10.2011
Uutisia kylien kotisivuilta
M/S Puijo kävi Heinäveden Varistaipaleella. Seppo Vepsäläinen passasi laivaa kylän suluilla. Kuvia >>>
Puumalan Veskansan kylien Liimattalaan rakennettiin uusi laavu >>>
Kerimäen Anttolaan uudet bussipysäkit ja kuvagalleria päiväkodista >>>
Pieksämäen kylät kamppailevat koulujensa puolesta >>>
Mikkelin Harjumaalle laaditaan kyläsuunnitetelma >>>
Ristiinan Himalanpohjassa on luettu vanhoja lehtiä ja leikkeiden kuvia on nettisivulla >>>
Mikkelin Ihastjärven Kyläyhdistys on julkaissut mukavan Kyläpostin ja puhetta on ollut myös
kyläsuunnitelmasta >>>
Sulkavan Partalansaaren kyläkoulu on nyt kylätalo ja siinä on monipuolista toimintaa >>>
Etelä-Savon taidetoimikunta myönsi Hyvä kylä -apurahan Kaipolan kylätoimikunnalle, toisen apurahan sai Ihastjärven
Kyläyhdistys >>>
Mikkelin Kalvitsan kylä haluaa
pitää koulunsa kertoo syksyn Kalvitsan Sanomat >>>
Heinäveden Karvion ja Lepikkomäen kouluista on julkaistu historiikki ja kuvia on myös kylien kotisivulla >>>
Mäntyharjun ja Pertunmaan rajalla sijaitseva Koirakivi sai koirapatsaan >>>
Joroisten Kolmalle rakennetaan kaksi laavua ja laaditaan kyläsuunnitelma >>>
Video ja kuvia Rantasalmen Tiemassaaren kesäjuhlasta >>>
27.10.2011
Kehittyvä kylä kaupungin kupeessa 15.10.
Kehittyvä kylä kaupungin kupeessa -tilaisuus järjestetään lauantaina 15.10. klo 10-16 Kerimäen Anttolan kylätalo Nousulassa. Alustajina ovat muun muassa Suomen kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Eero Uusitalo, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti-Pekka Parkkinen, seutujohtaja Marjukka Aarnio ja Savonlinnan kylien puheenjohtaja Riikka Ruotsalainen. Tilaisuus on suunnattu erityisesti Savonlinnan seudun kylätoimijoille, mutta se on avoin muillekin kiinnostuneille.
Järj. Savonlinnan kylät ja Ketju-hanke. Ohjelma ja ilmoittautuminen 7.10. mennessä >>>
25.9.2011
Kangasniemen veljekset esillä Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä
Kangasniemellä syntyneet Ragnar ja Hilding Ekelundin ovat tänä syksynä esillä Amos Anderssonin taidemuseossa Helsingin keskustassa Forumin korttelissa 16.9.2011-9.1.2012.
Apteekkariperheen pojat viettivät lapsuutensa Kangasniemellä Etelä-Savossa ja lähtivät jo 11- ja 12-vuotiaina Porvooseen kouluun. Ragnar Ekelund (1892-1960) tuli tunnetuksi taidemaalarina ja runoilijana. Hän asui myöhemminkin Kangasniemellä ja on ikuistanut sieltä sekä kirkonrannan maisemia että maataloja. Hilding Ekelund (1893-1984) toimi arkkitehtina, hänen tunnetuimpia töitään ovat Helsingin Taidehalli, Töölön kirkko ja Helsingin Olympiakylä.
Amos Andersonin taidemuseo >>>
Jukka Joutsin juttu >>>
25.9.2011

Puuvenehanke: liittykää yhteistyöverkostoon!
Savolainen puuvene - tuhat vuotta tuotekehitystä on Kalakukko ry;n tukema Leader-hanke, jonka tavoitteena nostaa savolaisen puuveneen arvostusta ja koota talteen siihen liittyvää tieto-taitoa ja tarinaperinnettä. Hanke etsii ihmisiä, joilla on muistikuvia ja kertomuksia vanhoista venemestareista, veneen käytöstä kalastuksessa, kuljetuksessa ja matkustuksessa. Otetaan vastaan hyviä vinkkejä tietolähteistä ja haastateltavista.
Puuvenehanke järjestää 4.11.2011 Juankosken kaupungin talolla Matkalla muinaisuudessa -seminaarin, jossa pohditaan Pohjois- ja Etelä-Savon kattavan vesireittihankkeen käynnistämistä muinaisuus- ja kulttuurimatkailuteemalla. Seminaariin kutsutaan paitsi vesireittien varrella toimivia matkailuyrityksiä ja ohjelmapalvelujen tuottajia myös kylätoimikuntien, kuntien ja kaupunkien edustajia. Lukekaa lisää ja liittykää puuveneverkostoon:
http://www.savolainenpuuvene.fi
25.9.2011
Metsäbioenergia esillä laajassa seminaarissa Lustossa
Etelä-Savon Leader-ryhmien ja maaseutuverkoston seminaarin tavoitteena on kerätä yhteen metsäbioenergia-alan kehittäjiä, yrittäjiä, tutkijoita ja hallintoviranomaisia. Seminaarissa kuullaan ja keskustellaan miten metsäbioenergia-alaa kehitetään eri maissa maaseudun kehittämisohjelman rahoittamana ja miltä metsäbioenergian tulevaisuus näyttää EU:ssa. Lisätietoja >>>
25.9.2011
Kilpailu nuorille yrittäjille
Rohkeita ja luovia yrittäjänuoria etsivä Timangi 2011 -kilpailu jatkuu 30.9. klo 16 saakka. Se on avoin kaikille 18–32-vuotiaille yrittäjille ja
yrittäjätiimeille, jotka ovat innovatiivisella ja rohkealla toiminnallaan nostaneet yrityksensä kasvuun. Kilpailun pääpalkinto on 50 000 euroa ja seuraavat palkinnot 30 000
ja 20 000 euroa.
Lisätietoja >>>
20.9.2011
Vuoden kylämyönteisin kunta on Ilomantsi
"Erityisesti palveluihin liittyvät yhteistyömuodot kunnan ja kylien välillä korostuvat Ilomantsissa." Vuoden kunnan valitsee Suomen Kylätoiminta ry:n ja kuntaliiton
yhteinen raati.
Lisätietoja >>>
20.9.2011
Uusi kylätalojen kunnostusopas ja verkkosivusto
Suunnittele hyvin, käytä asiantuntemusta ja kunnosta vanhaa vaalien.
Opas on ladattavissa pdf-tiedostona >>>
20.9.2011
Hokka ja Kämäräinen palkittiin. Onneksi olkoon!
|
Valtakunnallinen Vuoden kylä 2011 on Teijon alueen kylät Salosta
ja Vuoden maaseututoimija Leader-toiminnanjohtaja Antero Lehikoinen Joensuusta. Kunniamaininnan Vuoden kylä -kilpailussa saivat Hokan kylä Kangasniemeltä (kuvassa Hokan
seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erja Pauninsalo (oikealla), Seppo Lappalainen ja Riitta Sompa-Hokkanen) ja Hauhon Wanha Raitti Hämeenlinnasta.
|
|
Kylätoiminnan Tiennäyttäjinä
palkittiin Ritva Kämäräinen Rantasalmelta (kuvassa Suomen kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Eero Uusitalo luovuttaa kunnikakirjan Ritvalle), Veikko Kokkonen
Parikkalasta ja Pertti Lehtinen Nokialta. Kylätoimijat palkittiin valtakunnallisessa Lokaali juhlaseminaarissa Raaseporissa sunnuntaina 4.9.2011. Etelä-Savosta seminaariin osallistui
16 henkeä. Lauantaina tutustuttiin muun muassa vuoden 2010 Vuoden kylään Vihtijärveen.
Kuva-albumi: retki ja juhla >>>
Teijon alueen kyläyhdistys >>>
Hokan alueen kyläyhdistys >>>
5.9.2011, lisää tekstiä tulossa...
|
Tuusmäen kesäteatterilla hyvä kesä
Rantasalmen Tuusmäen kyläteatterilla oli hyvä kesä. Kylässä luotettiin tänäkin kesänä kotimaiseen klassikkoon. Hilman päivät on Jorma
Kairimon dramatisointi Agapetuksen samannimisestä romaanista vuodelta 1937. Tuusmäkeläiset esittivät Hilman päiviä 17 paikallisen näyttelijän voimin.
Kyläteatterin näyttelijäryhmä on kehittynyt vuosi vuodelta ja nämä vanhemmat hyväntuuliset komediat sopivat ryhmälle hyvin. Myös yleisö on oppinut
tiensä Tuusmäelle - tämän kesän näytelmää kävi katsomassa yli 1 500 henkeä.
Kuvia viime vuosien näytelmistä >>>
29.8.2011
Aktiivisuutta kylätoiminnan valtionavun puolesta
Valtionvarainministeriön budjettiesitys on saanut paljon kritiikkiä. Kylätoiminnan kannalta erityisen huolestuttava on maaseudun järjestötoiminnan leikkaukset.
Järjestöt saavat paljon aikaan pienillä avustuksilla. Kylätoiminta saa tänä vuonna 1,1 miljoonaa euroa valtionapua mutta VM:n esityksen mukaan se olisi ensi vuonna vain
850 000.
Jäsky ja muiden maakuntien kylätoimintayhdistykset sekä yksittäiset kyläaktiivit tulevat syksyn aikana vetoamaan kansanedustajiin, jotta tuo summa nousisi. Perusteena
tähän on, että valtakunnallinen ja maakunnallinen tiedotus ja neuvonta on tärkeää paikallisille kyläyhdistyksille. Aktiivisesti omaa aluettaan kehittäviä,
rekisteröityjä kyläyhdistyksiä on yhä enemmän ja kyläyhdistykset edustavat koko kylää ammattiin tai ikään katsomatta.
28.8.2011
Laajakaista kaikille -hanke jatkuu
Talousarvioesityksessä myönteinen asia on, että Laajakaista kaikille -hanke jatkuu ja sen määrärahoja nostetaan. Hankkeessa on menossa väliarviointi, jonka
lausunnoissa on vaadittu selkeämpiä ehtoja ja rahoituksen nopeaa käsittelyä. Hanke perustuu pääosin valokuitujohtoihin, mutta mahdollisesti loppujakelu joillakin
alueella voidaan hoitaa langattomastikin.
Mobiililaajakaista ei korvaa kuituverkkoa vaan toimii täydentäjinä. 3G:n ja 4G:n siirtonopeudet laskevat voimakkaasti jos etäisyys mastosta kasvaa. Näin Ruotsissa on
arvioitu, että hyvä 4G-peitto ja nopea tiedonsiirto edellyttää lähettimiä noin 500 metrin välein. Se on siis tekniikka, joka sopii paremmin kaupunkeihin, jossa
lähettimet voidaan sijoittaa rakennusten seiniin ja katoille. Kyläverkkohankkeista järjestetään koulutus Helsingissä 1.9.
28.8.2011
Kylätalojen korjausavustusten haku 30.9. mennessä!
Suomen Kotiseutuliitto julistaa haettavaksi vuoden 2012 seurantalojen korjausavustukset. Hakemukset on toimitettava viimeistään 30.9.2011. Korjausavustuksella säilytetään
ja parannetaan seurantalojen kulttuurihistoriallista arvoa, kuntoa ja toimivuutta. Korjausavustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon.
Kotiseutuliitto >>>
28.8.2011
Metsäopetus halutaan säilyttää Nikkarilassa
Pieksämäen Nikkarilan metsäopetuksen uhkana on Etelä-Savon koulutus Oy:n luonnonvara-alan kehittämissuunnitelmat. Toteutuessaan suunnitelmat johtaisivat Nikkarilan
perinteikkään metsäkampuksen alasajoon.
Metsäkoneenkuljettajakoulutuksen siirtäminen pois Nikkarilasta Kuusitielle on kuitenkin kohdannut vastustusta. Kaupunginhallitus totesi 16.8. yksimielisesti, että Nikkarilan
sijainti opetusmetsän keskellä ja kuitenkin lähellä kaupunkia on käytännönläheisen opetuksen suurin valtti. Kaupunki vetoaa myös siihen, että
Nikkarilan tyhjentäminen tuhoaisi tärkeää metsätalouden kulttuuriympäristöä ja opetuksen brändiä. Nikkarilan toimintojen siirtäminen Kuusitielle
ja Otavaan vaatisi myös suuria investointeja joiden toteutuminen pidetään epärealistisina.
28.8.2011
Kaipolan koulusta kylätalo
Sulkavan Kaipolan kyläläiset ovat ostaneet lakkautetun koulun ja perustaneet Kaipolan Aarre -nimisen osakeyhtiön hoitamaan taloa. Aktiivinen kylä järjestää
kesäisin tansseja Kaipolan paviljongilla. Viimeiset tanssit tältä kesältä järjestetään ensi lauantaina 27.8. Talven tilaisuudet ja piirit
järjestetään sitten uudessa kylätalossa.
28.8.2011
Hokka ja Hyvä kylä esillä maaseutu.fi -sivustolla
Kangasniemen Hokka valittiin Etelä-Savon Vuoden kyläksi ja aktiivinen kylä on esillä maaseutuverkoston maaseutu.fi-sivustolla >>>. Hokkaan voi tutustua Jäskyn syyskokouksen yhteydessä lauantaina 26.11.
Myös Joroisten Hyvä kylä -aktivointihanke esittelee itsensä maaseutu.fi -sivustolla >>>.
Hankkeessa on tehty kaksi kyselyä johon on tullut yli 300 vastausta ja teemaryhmätyöskentelyyn on osallistunut yli 70 kyläläistä.
Hankkeen tuloksia esitellään mielenkiintoisessa juhlaseminaarissa 17.9. Mukana seminaarissa on vuorineuvos Kari Neilimo, Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen sekä
professorit Arto Haveri ja Karl-Erik Michelsen. Seminaari on avoin kaikille: Kutsu >>>
28.8.2011
Uusi maaseudun toimenpideohjelma
Etelä-Savon maaseutustrategian toimenpideohjelman hankevetäjänä/ projektisuunnittelijana aloittaa syyskuun alussa YTM Niina Kuuva. Hankkeen hallinnoijana toimii ProAgria
Etelä-Savo ja se on yhteinen MTK Etelä-Savon, Ruralia-instituutin, Järvi-Suomen kylät ry:n, Etelä-Savon ELY-keskuksen ja Etelä-Savon maakuntaliiton kanssa.
Toimenpideohjelma työstetään työpajoissa ja sen on tarkoitus valmistua keväällä 2012. Hankkeessa laaditan käytännönläheinen toimenpideohjelma
ohjelmakauden loppuosalle (2012-2013) sekä alustava strategia ja tavoitteet ensi ohjelmakaudelle.
23.8.2011
Toimintaryhmä Piällysmies ry:n vuoden 2011 hankerahat jaettu
Itä-Savossa toimivan Piällysmies Leader -toimintaryhmän määrärahat ovat loppuneet jo toukokuussa. Yhdistyksellä oli vuodelle 2011 varattu hankkeiden julkisen
rahoituksen osuuteen 956.120 euroa.
– Yhteisöjen ja yrittäjien aktiivisuus oman asuinseudun kehittämiseen on kasvanut voimakkaasti, ja se näkyy meillä siten, että sekä hankkeiden
määrä että hankekoot ovat kasvaneet, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Asko Hirvonen.
Yhdistyksen hallitus on tänä vuonna puoltanut rahoitusta Manner-Suomen maaseutuohjelmasta 23:lle maaseudun kehittämis- ja investointihankkeelle. Myönteisiä
rahoituspäätöksiä ovat saaneet pääasiassa yleishyödylliset yhdistykset. Myös alueen pienyrityksille on myönnetty rahoitusta mm. kalustoinvestointeihin ja
ensimmäisen työntekijän palkkauskuluihin.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hirvonen kannustaa, että hakijat valmistelisivat loppuvuonna hankkeita tulevalle vuodelle, koska uudet määrärahat ovat jälleen jaossa
kevättalvella 2012.
23.10.2011
Moinsalmen tienoolle ja Vaahersalolle uudet kyläsuunnitelmat
Savonlinnan Moinsalmentien alueen kyläyhdistys julkaisi uuden kyläsuunnitelman heinäkuussa. Kyläsuunnitelma on 32 sivun katsaus kylän kehittämiseen. Keskeiseksi
tavoitteeksi nousi kyläkoulun ja muiden palvelujen turvaaminen, luontoympäristön ja kylämäisyyden vaaliminen sekä kylähengen rakentaminen. Palvelujen ja hyvän
ikärakenteen turvaaminen edellyttävät, että tulomuuttoa kylään edistetään. Hyviä tontteja uusille asunnoille pitäisi saada myyntiin.
Myös liikenneasiat ovat tärkeitä kylän kehittämisen kannalta ja jo kyläsuunnitelman laatimisen aikana tehtiin aloite kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi
kaupungista Tanhuvaaran urheiluopistoon asti. Kaikkiaan kyläsuunnitelmaan sisältyy yli 50 erilaista toimenpidettä.
Punkaharjun Vaahersalon kyläsuunnitelma on myös perusteellinen, mutta toimenpiteitä on vähemmän. Moinsalmentien kyläyhdistyksen alueella on 600 asukasta ja
Vaahersalossa noin 130.
Moinsalmentien kyläsuunnitelma >>>
Kuvia julkistamistilaisuudesta >>>
18.8.2011
Ihast'tori Mikkelin Kirkkopuistossa
Mikkelin Ihastjärven kylä oli näyttävästi esillä Mikkelin keskustassa 6.8. Kylä järjesti puiston lavalla lastenkonsertin ja muuta musiikkiohjelmaa.
Kylän yrittäjät olivat esillä myyntitiskillä ja teltoissa ja lapsille oli oma leikkipaikka. Lisäksi myytiin lettuja ja markkinoitiin kylän tontteja. Kylälle
rakennetaan juuri uutta kyläkoulua. Itse tulin paikalle vasta, kun tapahtuma oli jo loppumassa, tässä muutama kuva
>>>.
Erittäin hyvä, että kylä tuo itsensä tällä tavalla esille - jos on kiinnostusta muissakin kylissä niin ottakaa yhteyttä Jäskyyn, voisimme
järjestää kylien yhteistyötoreja ensi kesänä.
18.8.2011
Vitsiälän kyläseura täytti 20 ja kyläkirja julkaistiin juhlassa
Ristiinan Vitsiälän kyläseura ry täytti 20 vuotta, kylän kylätoiminta reilut 30 vuotta ja uusi kyläkirja sekä kylätalo oli valmiit. Siinä
hyviä syitä juhlaan ja hieno juhla olikin kun juhlapuhujana toimi Suomen kylätoiminta ry:n puheenjohtaja, professori Eero Uusitalo ja lisäksi oli kansantanhuja, musiikkia,
puheita, tarjoiluja. Kansalaisopiston piirinä syntynyt mielenkiintoinen perinnekirja "Kaskisavuista laajakaistaan" julkaistiin ja kylätalo sai nimen "Sampola".
Uusitalo korosti puheessaan, että kylätoiminta ei enää ole "nappikauppaa". Hankkeissa pyörii jo kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Hankkeet vaativat
omarahoitusosuutta, kylätalot ylläpitoa - kaikki toiminta maksaa. Kuntia lyödään yhteen kalliiden erikoispalvelujen takia mutta samalla ei saa heittää ulos
lähipalveluja ja lähidemokratiaa. Näin kylien vastuu kasvaa ja on kehitettävä tulonlähteitä. Vitsiälässä onkin kyläyhdistyksen
pyörittämä venelaituri ja kylätalopalvelut, jotka tuottavat kyläyhdistykselle käyttövaroja.
Vitsiälä on sinnikäs kylä, joka jatkaa aktiivista toimintaa vastoinkäymisistä huolimatta. Vuonna 2006 Ristiinan kunta lakkautti kylästä yli 40 oppilaan
toimivan koulun. Kyläpäällikkö Jukka Paatero toteaa, että kylä edelleen saa uusia asukkaita ja suunnitteilla on muun muassa vesiosuuskunta, mutta lapsiperheitä on
nyt selvästi vähemmän kuin ennen kun ei ole omaa koulua.
Kuvia kyläjuhlasta >>>
Kylän uudet kotisivut >>>
18.8.2011
Esteetön ulkoilureitti Mäntyharjun kirkonkylälle
Mäntyharjun kirkonkylän kehittäminen jatkuu. Heinäkuussa vihittiin käyttöön uusi esteetön ulkoilureitti. Reitin lähtö on taidekeskus Salmelan
vastapäätä sijaitsevan kioskin kulmalla. Kuten niin monen muun kylän kehittämishankkeen niin tämänkin hankkeen ideoija on kylätoimikunnan puheenjohtaja Ilmari
Nikkinen. Polun nimeksi tulikin "Immunpolku".
Lue lisää polkuhankkeesta >>>
18.8.2011
Pienet koulut suosittuja
Suomen vanhempainliitto on julkistanut laajan Vanhempien barometrin tulokset. Kyselyyn tuli 1 600 vastausta ja tulokset ovat pienten koulujen puolustajille jopa yllättävän
mieluisat. "Mitä pienemmässä kouluyhteisössä lapsi opiskeli, sitä viihtyisämpänä, siistimpänä, turvallisempana, ulkoilemaan houkuttelevampana
ja liikennejärjestelyiltään turvallisempana vanhemmat sitä pitivät. Myös oppituntien työrauhan nähtiin olevan pienissä kouluissa parempi ja opettajilla
nähtiin olevan niissä enemmän aikaa lasten oppimisen ja kasvun tukemiseen.
Vanhemmat kertoivat lastensa kertoneen koulukiusaamisesta useammin pienissä kuin isommissa kouluissa. Pienissä kouluissa opiskelevien lasten vanhemmat kertoivat muita useammin, ettei
koulukiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen liittyviä toimintatapoja ole esitelty vanhemmille.
Vanhemmat olivat tyytyväisimpiä kodin ja koulun yhteistyöhön pienimmissä kouluissa. Vanhempien osallisuus oli niissä isompia kouluyhteisöjä runsaampaa.
Pienten koulujen vanhemmat osallistuivat isojen koulujen vanhempia useammin kouluympäristön (tilat ja piha-alueet) suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen,
järjestyssääntöjen laadintaan, koulun toiminnan arviointiin ja koulun juhlien järjestämiseen."
Vanhempainliitto >>>
2300 pieksämäkeläistä barrikadeilla kyläkoulujen
puolesta >>>
Mikkelin Ihastjärvelle rakennetaan uusi kyläkoulu >>>
Lisää koulu-uutisia >>>
11.8.2011
Kolmanjärven pato etenee - kyläyhdistys kerää varoja
Joroisten Kolman kylässä on huoli matalan Kolmajärven tilasta. Kyläyhdistys on jo vuosia kunnostanut järveä ja tehnyt työtä uuden padon puolesta ja nyt
järjestettiin varainkeruutanssit.
Kolma piti pato-latotanssit. Warkauden Lehti >>>
Tietoja järven kunnostuksesta löytyy myös kylän kotisivuilta >>>
10.8.2011
Menovinkkejä:
Avoimet ovet Palokin vesivoimalassa 3.8.2011 >>>
Reipasta maaseudun tunnelmaa Mikkelin kirkkopuistossa lauantaina 6.8. klo 9-15: Ihastjärven kyläyhdistyksen järjestämä Ihast´tori >>>
Ristiinan Vitsiälän kyläseura täyttää 20 vuotta ja kutsuu maakunnan kylätoimintaväkeä kylään lauantaina 6.8.2011 klo 16. Juhlapuhujana Suomen
kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Eero Uusitalo. Kutsu >>>
Koko illan improvisaationäytelmä, asialla tamperelainen Ilonen Mursu, seuranaan tanssiryhmä NääsDance. 6.8. Pieksämäen Halkokummussa >>>
Pieksämäen Partaharjun Näytelmäpiirin oman käsikirjoitusporukan kynäilemä Myrskyn jälkeen kertoo Partaharjun Lusikkaojankylän selviämisestä
Asta-myrskyn jälkeisestä aamusta eteenpäin. Vielä muutama esitys >>>
3.- 4.9. Kylätoiminnan vuoden päätapahtuma valtakunnallinen LOKAALI -juhlaseminaari Länsi-Uudellamaalla Raaseporissa. Linja-autokuljetus Etelä-Savosta, tarkemmat tiedot
myöhemmin. Ohjelma >>>
Lisää ohjelmaa toimintakalenterissa >>>
|
Varistaipaleen aktiivinen kesä
Heinäveden Varistaipaleen kotisivuilla >>> kuvia Puistokonsertista ja Rantakalaillasta, tietoja Varirannan saunahankkeesta sekä uusia
lehtileikkeitä kylän ja Palokin voimalaitoksen historiasta.
2.8.2011
Asunto aktiivisesta kylästä
* Punkaharjun Hiukkajoen Kylätalolla on vuokrattavana asunto (2 h + keittiö). Yhteydenotot: Väinö, puh. 0400-341 367.
* Savonlinnan Savonrannan Rönkönvaara-Lapinlahti Kyläyhdistys ry. tarjoaa asunnon vuokrattavaksi Rönkkötalon alakerrasta omalla sisäänkäynnillä
talon päädystä. Asunnon koko 35 m2 käsittäen 1 huoneen, keittiön ja wc:n. Yhteys Anne Käyhkö akayhko at hotmail.com tai 040-515 6326.
* Mikkelin Hiirolassa 15 km kaupungista myytävänä kaksi taloa ja useita tontteja >>>
* Vanha koulu 2 ha:n rantatontilla Kangasniemen Laitialassa. Ollut 8 vuotta matkailualan yritystoiminnassa. Myydään mielellään yrityksenä. Tiedustelut: Liisa Nelson
040 871 2982.
Maallemuuttopalvelu ja tonttipörssit >>>
|
Taidemaalauskursseja Kaartilankosken koululla
Kylätalona toimiva Kaartilankosken entinen koulu sijaitsee Sulkavan Partalansaaressa. Opettajana Kuvataiteilija Eija Riitta Parkkinen 12.-14.7.2011. Maisemakurssi 25.-27.7.
Lisätietoja >>>
28.6.2011
Opintomatka Kainuuseen
Hyvä Kylä -hanke järjestää kaikille kiinnostuneille avoimen kaksipäiväisen opintomatkan Kainuuseen 19.-20.8.2011. Opintomatkan aikana tutustumme
kyläyhdistyksiin, osuustoimintaan sekä kainuulaiseen tapaan kehittää maaseutua.
Ohjelma ja ilmoittautuminen 1.8. mennessä >>>
28.6.2011
Koikkalan kylätori kuntoon
Juvan Koikkalan kylätorin kalusteet maalattiin toukokuussa talkoilla ja toria pistetään muutenkin kuntoon. Myyjiä on niin paljon, että tarvitaan lisää
myyntipöytiä. Hankkeeseen on saatu Leader-avustusta. Tori toimii tapaamispaikkana ja sieltä saa ostaa paikallisia tuotteita kuten käsitöitä ja elintarvikkeita.
Juttua ja laaja kuva-albumi >>>
27.6.2011
KALVITSAN KESÄTEATTERISSA
Tuoli, Karhu ja Illallinen yhdelle
Kolme hauskaa näytelmää
Esitykset Mikkelin Kalvitsan koulun teatteritilassa:
Torstai 16.6. klo 19.00
Perjantai 17.6. klo 19.00
Lauantaina 18.6. klo 15.00 ja 18.00
Lisätietoja >>>
|
Etelä-Savon Vuoden kylä 2011: Hokka
Kangasniemen Hokan kylän monipuolinen toiminta palkittiin Vuoden kylän tittelillä 23.5. Kuva kylätorilta.
Kuvia ja tekstiä >>>
24.5.2011
Ahvensalmeen oma kylätalo
Savonlinnan Ahvensalmen entisen koulu ostetaan kylätaloksi. Koulu on jo ollut kyläläisten hallinnassa ja sen yhteydessä on kyläläisten ylläpitämä
jääkiekkokaukalo. Kylätalon kehittäminen sisältyy viime vuonna valmistuneeseen kyläsuunnitelmaan.
Itä-Savon uutinen >>>
Oravin alueen kyläsuunnitelma >>>
17.5.2011
Toivolan kyläseurat löivät hynttyyt yhteen
Mäntyharjun Toivolassa lyötiin yhteen kaksi seuraa ja kylätoimikunta ja perustettiin kyläyhdistys. Maa- ja kotitalousseura sekä Maa- ja kotitalousnaisten paikallisosasto
lakkautettiin. Seurojen omaisuus, muun muassa maamiesseurantalo siirtyy uudelle kyläyhdistykselle. Kylässä on jo menossa yhteinen kyläkeskuksen kehittämishanke Veej'jakaja
ry:n myöntämällä Leader-rahoituksella.
Uusi kyläyhdistys >>>
17.5.2011
Päijänne-Leader opintomatkalla
Päijänne-Leader toimintaryhmän hallitus kävi 12.-14.5. Pärnussa. Matkalla oli mukana Sanna Sihvola maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Anne
Mettälä Pohjois-Kymen kasvu toimintaryhmästä. Matkalla saimme infoa hallinnon ajankohtaisista asioista sekä ennen kaikkea käytiin keskustelua toimintaryhmän
työtavoista ja tavoitteista. Lisäksi kävimme virolaisissa kyläkohteissa ja saimme kuulla ajankohtaisia kuulumisia sikäläisestä Kodukant
kylätoimintajärjestöstä sekä paikallisista Leader- ja kalatalous-Leader toimintaryhmistä. Etelä-Savosta Päijänne-Leaderiin kuuluu Pertunmaa.
Kuvia ja juttua >>>
17.5.2011
Välivuosi: Farmari maatalousnäyttelyä ei
järjestetä ensi vuonna >>>
Kerimäen Kumpurannassa on tekemisen meininki >>>
Kerimäen Anttolan kyläsuunnitelma valmistui
Kerimäen ja Savonlinnan rajan tuntumassa sijaitseva Anttola sai valmiiksi laajan ja kunnianhimoisen kyläsuunnitelmansa. Toinen ilonaihe on, että kylän pitkään ja
ahkerasti ajama kevyeen liikenteen väylä ruvetaan rakentamaan syksyllä. Kylä valittiin myös Kerimäen Vuoden juhannuskyläksi.
Anttolan seudun kyläsuunnitelma (pdf-tiedosto) >>>
Puruvesi: Anttolassa tapahtuu >>>
Anttolan suoran kevytväylä rakenteille >>>
Anttola sai mökkitalkkarin >>>
Anttolasta Kerimäen Vuoden juhannuskylä >>>
6.5.2011, päivitetty 17.5.
Laajakaistahanke eteenee
Laajakaista kaikille -hanke etenee Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Kymenlaaksossa. Uusissa hankkeissa rakentajina ovat DNA, puhelinyhdistysten Kaisanet sekä
kuntien osakeyhtiö ja osuuskunnat. Päijät-Hämeen Sysmän ja Hartolan hanke on sikäli mielenkiintoinen, että siihen sisältyy myös liikkuvan langattoman
verkon parantaminen. Kiinteiden liittymien hinta tällä alueella on kylläkin huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi Pertunmaan pilottihankkeen alueella.
Kouvolassa ja Iitissä kunnat tekivät myös periaatepäätökset lainantakauksista Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun hankkeelle. Pohjois-Savossa on perustettu myös
laajakaistan tiedotus- ja markkinointihanke. Viidessä eteläisessä maakunnassa on yhteinen tiedotushanke "Sadan megan maakunta".
6.5.2011
Miksi jätevesiremontti?
Remontilla turvaat itsesi ja läheistesi terveyden.
Hajajätevesiasetuksen päätavoitteena on lähiympäristön eli talousvesikaivojen, uimarantojen ja muiden lähivesistöjen suojelu. Lisäksi on
tärkeää huolehtia juomaveden ja vesistöjen hygieniasta. Eli hyvästä jätevesien käsittelystä hyötyvät ennen kaikkea lähiympäristön
asukkaat ja kiinteistön omistaja itse.
Tämä ja 9 muuta vinkkiä jätevesiasioista löytyy jätevesineuvojahankkeen kotisivuilta.
Kesäasukkaiden jätevesiasioiden kymmenen vinkkiä >>>
Savonlinnan seudun jätevesineuvojahanke >>>
Mikkelin seudun jätevesineuvojahanke >>>
6.5.2011
Keski-Suomen kylät vei kaupunkilaiset linja-autoretkelle maaseudulle
>>>
Kangasalla osoitettiin mieltä
kyläkoulujen puolesta >>>
Sitra: Maaseutukuntien kannattaisi satsata edelläkävijöihin >>>
Kevätkokous leppoisasti Kerimäellä
Jäskyn kevätkokous sujui leppoisasti Kerimäen hotelli Herttuassa. Kuulimme paikallisten hankkeiden toiminnasta ja keskusteltiin eduskuntavaalista. Elinvoimaa kylille ja kuntaan
-hankkeessa on edistetty kyläsuunnittelua, koottu kylien palvelukansioita ja järjestetty retkiä ja jätevesistä infokokouksia kylissä.
Lue lisää >>>
Vuosikertomus 2010 >>>
20.4.2011
Laajakaistaseminaarissa vilkas keskustelu
Pertunmaan kunnan ja maakuntaliiton järjestämässä Uusia eväitä verkkoon -seminaarissa keskusteltiin vilkkaasti sekä Pertunmaan pilottihankkeesta että
Laajakaista kaikille -hankkeen kuulumisista.
Lue lisää >>>
20.4.2011
Maaseudun kehittämisen UUTISKIRJE 2 / huhtikuu 2011
|
Sisällöstä:
- Leader-ryhmä tutki matkailua
- Kuntien itsehallinto vähentynyt
- Kristiinankaupunki Cittaslow
- Pienkoululisän puolesta adressi
- Mökkiläiset tuovat miljoonia
- Petri Rinne Elardin presidentiksi
- Päätelmät yhteisestä maatalouspolitiikasta
- Myydään: kylä
- Leader ja paikallisdemokratia
|
- Paikallisia tilastotietoja ilmaiseksi
- Tiheä asuminen ei säästä energiaa
- Vapaaehtoistyö kannattaa aina
- Laajakaistauutisia
- Kansalaisopisto kirjastoautossa
- Syöttötariffi syrjii pientuottajia
- Ulkoilureitistö
- Pidä kyläkauppasi kannattavana
- Vampyyrit ja zombiet
- Virallisen Kylähullun paikka auki
- Maajussille morsian jatkuu
|
|
Uusi uutiskirje, pdf >>>
Kaikki uutiskirjeet >>>
18.4.2011
|
 |
Onko hankebyrokratiaa kevennetty?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan asettama työryhmä jätti joulukuussa 2009 selvityksensä siitä, miten maaseudun hankebyrokratiaa voitaisiin
keventää. Ovatko työryhmän ehdotukset toteutuneet? Suomen kylätoiminta ry:n Leader-asiamies Heikki Konsala kertoo selkeistä edistysaskelista:
- Tukimuotojen erillisyyttä on purettu: kehittämishanke voi sisältää myös koulutus- ja viestintätoimia.
- Kustannuslajien erillisyyttä on purettu: hankesuunnitelman kustannuslajien (palkat, ostopalvelut, vuokrat, matkakulut jne.) välillä saa tulla muutoksia, kunhan loppusumma pysyy
budjetissa.
- Yhteinen päätös on mahdollista tehdä yleishyödylliselle kehittämishankkeelle ja siihen liittyvälle investoinnille.
- Yritystukihakemusten liitteiden määrää on vähennetty.
- Maksatusten haun määräaikoja on poistettu.
- Yleiskustannuksia saa osoittaa laskennallisesti kuittien sijaan.
- Hintatason selvittämisen alarajoja on nostettu.
- Hakijan luotettavuuden osoittamista on kevennetty (hankelistaus jäi pois).
- Kv-hankkeiden julkisen tuen yläraja 150.000 € lasketaan Leader-ryhmää kohti eikä koko hankkeelle.
Osa esityksistä ei voida toteuttaa suomalaisilla päätöksillä. Kuittikopioiden poistamista, ns. 3 % sanktiosäännön poistamista, tehtävien
eriyttämissäännösten muuttamista tai takaisinperintäsäännösten väljentämistä ei esim. voi tehdä, koska asiat ovat EU:n vallassa.
Näistäkin asioista on tehty esityksiä komissiolle, joten tulevalla kaudella asiat toivottavasti korjaantuvat.
Sitten on myös esityksiä, jotka vielä jäävät odottamaan kotimaisisia päätöksiä. Tällaisia asioita olivat mm. hanketuen alarajan pudottaminen
2.000 euroon, hankkeen vireilläolon säilyminen, jos se siirretään Elysta toimintaryhmään tai päinvastoin tai sen mahdollistaminen, että tarvittaessa hankkeen
rahoitussuhteet toteutuisivat vasta loppumaksatuksen yhteydessä.
16.4.2011
Jäskyn avoin keskustelutilaisuus ja kevätkokous 9.4.2011
Järvi-Suomen kylät ry:n kevätkokous järjestään lauantaina 9.4. klo 10-13 Kerimäen
hotelli Herttuassa, Veneenniementie 64, 58200 Kerimäki. Ennen kokousta on avoin keskustelutilaisuus kylien ja kuntien tilanteesta. Kerimäellä on menossa mielenkiintoisia kylien
kehittämishankkeita, jotka ovat jo aktivoineet kunnan kylien toimintaa.
Keskustelussa mukana kansanedustajaehdokkaita, muun muassa kansanedustaja Jari Leppä ja luomuviljelijä Iikka Muhonen.
Ohjelma ja ilmoittautuminen >>>
19.3.2011, päivitetty 1.4.
|
Mitä eväitä verkkoon?
Uusia eväitä verkkoon – seminaarissa Pertunmaalla 15.4.2011 tuodaan esille nopeiden verkkojen
mahdollisuuksia ja tulevia palveluita. Pertunmaalla on meneillään kuitulaajakaistahankkeen pilotti.
Tärkeän seminaarin avaajana toimii kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä. Puhujina
toimivat muun muassa kuntaliiton erityisasiantuntija Simo Tanner, liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Juha Parantainen, Concept10 myyntijohtaja Juha
Putkonen ja Etelä-Savon maakuntaliiton projektipäällikkö Jarkko Turkki. Kommenttipuheenvuoron esittäjänä toimii MTK:n Etelä-Savon toiminnanjohtaja
Vesa Kallio. Alustusten ja kommenttipuheenvuoron jälkeen on vuorossa paneelikeskustelu.
Ohjelma >>>
1.4.2011
Kulttuurimaisema ja kylä
Kylävillitys II-hanke järjestää mielenkiintoisen matkan Hämeeseen. Tutustutaan muun muassa menestyksekkääseen Kulttuurimaisemasta vetovoimaa kyliin
-hankkeeseen.
Ohjelma ja ilmoittautuminen >>>
1.4.2011
Pienkoululisä takaisin -adressi luovutettiin opetusministerille
Erikoislääkäri Virpi Kyyröläinen ja opetusministeri Henna Virkkunen. Kuvat: Pirja Peltomäki.
|
|
Pienkoululisä takaisin -adressin luovutettiinn opetusministeri Henna Virkkuselle keskiviikkona 23.3.2011.
Adressissa on 1 608 allekirjoitusta. Adressin luovutti joukko Kangasniemen kyläaktiiveja sekä Suomen kylätoiminta ry:n pääsihteeri Risto Matti Niemi ja
Järvi-Suomen kylät ry:n kyläasiamies Henrik Hausen.
Korvamerkitty pienkoululisä poistettiin kuntien valtionavustuksista vuonna 2006. Vaikka vaikutus kuntatalouteen ei ollut suuri, niin poistamisesta seurasi kyläkoulujen ja kaupunkien
lähikoulujen lakkautusaalto joka on vain jatkunut. Kouluja on lakkautettu huomattavasti enemmän kuin mitä oppilasmäärien laskeminen olisi vaatinut.
Kangasniemen Hokan kyläkoulun johtokunnan jäsen, erikoislääkäri Virpi Kyröläinen totesi puheenvuorossaan opetusministerille, että " Suomessa on
hyvä koulujärjestelmä, joka koostuu isoista ja pienistä kouluista lähellä lapsia. Nyt kyläkoulu on uhanalainen. Tutkimusten mukaan juuri pienen koulun
yhdysluokkapedagogiikka on vertaansa vailla. Opetus on modernia. Turvallinen yhteisö tukee oppimista ja ehkäisee syrjäytymistä tehokkaasti."
|
 |
|
Kyläasiamies Henrik Hausen totesi, että jo nykyisessä hallitusohjelmassa luvataan vahvistaa lähikouluperiaatetta, mutta mihinkään käytännön
toimenpiteisiin valtiovalta ei ole tämän suhteen ryhtynyt. Pääsihteeri Risto Matti Niemi vaati, että lähipalveluista pitäisi säätää tarkemmat
vaatimukset kunnille.
Ministeri Virkkunen korosti, että koululaisista huolehditaan edelleen ja että koulukuljetusten keskimääräinen matka ei ole kasvanut. Hän sanoi arvostavansa
pienissä kouluissa erityisesti yhteisöllisyyttä sekä koulun ja kotien yhteistyötä ja kiitti lähetystöä aktiivisuudesta tärkeän asian
edestä.
Suomen Lähikoulut ry:n puheenjohtajan, kasvatustieteen tohtori Taina Peltosen mukaan pienkoululisä olisi tärkeä signaali valtiovallalta. Perusopetuspalvelut on
määritelty lähipalveluksi, mutta lähipalvelun määrittely puuttuu.
Adressissa vaaditaan pienkoululisän palauttamista seuraavan hallituskauden aikana.
Adressi luovutetaan myös muille puolueille. Ensimmäisten eduskuntaryhmien puheilla käytiin jo keskiviikkona eduskunnassa.
Kuvia >>>
24.3.2011
|
Etelä-Savon kyläkirje 1/2011
Uusi kyläkirje lähti maakuntaan kyliin ja kuntiin. Kirjeen voi lukea myös netistä ja netissä voi myös kommentoida juttuja!
Etelä-Savon kyläkirje >>>
24.3.2011
Saariston lapset
Seminaari Porvoossa 29.3. kyläkouluista, päivähoidosta ja lasten tulevaisuudesta >>>
22.3.2011
Ihastjärven uudesta koulusta mallikoulu >>>
19.3.2011
Maaseutu maailmankartalle - Kulttuuri kukoistamaan
-tilaisuus järjestetään Kangasniemellä lauantaina 26.3. klo 14. Tilaisuudessa ohjaaja Markku Pölönen ja näyttelijä Janne Reinikainen puhuvat
nykypäivän maaseudun mahdollisuuksista ja voimavaroista. Reinikainen on itse kotoisin Kangasniemeltä.
Kunnantalon Kangasniemi-sali, Otto Mannisen tie 2, vapaa pääsy.
Lisätietoja kylien kotisivuilla, muun muassa tässä >>>
19.3.2011
Miksi juuri kyläkoulu?
"Tulimme Kangasniemelle parikymmentä vuotta sitten. Jätimme taaksemme levottoman, yli 500 oppilaan koulun Helsingissä. Halusimme keskittyä tekemään juuri sitä
työtä, johon olimme saaneet koulutuksen. Nyt nautimme työstämme joka päivä."
Lue Kangasniemen Hokan koulun opettajien kokemuksia kyläkoulusta Hehkuva Hokka -hankkeen lehdestä >>>
19.3.2011
Etelä-Savon Vuoden kylä 2011 -hakemukset 15.4. mennessä. Hae!
Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää
aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta. Viime Vuoden kyläksi valittiin Savonlinnan Rönkönvaara-Lapinlahti >>>.
Jäskyn kautta voi jättää esityksiä myös Kylätoiminnan tiennäyttäjiksi ja Vuoden maaseututoimijaksi. Hakekaa innokkaasti Vuoden kyläksi ja
ehdottakaa toimijoita palkittavaksi!
Ohjeet ja lomakkeet >>>
14.3.2011
Vuoden kylämyönteisin kunta 2011? Ehdota!
Suomen kuntaliitto sekä Suomen kylätoiminta ry hakevat Vuoden kylämyönteisintä kuntaa 2011. Kyseessä on uusi kilpailu, jolla halutaan nostaa esille kuntien ja kylien
välistä yhteistyötä. Yhteistyön lisäksi puntaroidaan kuntalaisten kuulemista ja osallistumismahdollisuuksia, lähipalveluja, ja lisäpisteitä voi saada
myös hyvin toteutetusta kuntaliitoksesta.
Ehdotukset jätetään 30.5. mennessä kylien maakunnallisille yhteenliittymille, jotka nimeävät yhden ehdokkaan maakuntaa kohti ja valtakunnallisen kilpailun ratkaisee
sitten edustava valtakunnallinen raati. Tunnustus julkistetaan Kuntamarkkinoiden yhteydessä syyskuussa.
Ohjeet ja lomakkeet >>>
14.3.2011
Pienkoululisä halutaan takaisin: tärkeä vaalikysymys!
Valtiovalta poisti kunnille maksettavan pienkoululisän vuonna 2006. Sen jälkeen kylä- ja korttelikoulujen alasajo on kiihtynyt. Nykyisessä hallitusohjelmassa lukee näin:
"Syrjäytymisen ehkäisemiseksi painotetaan lasten ja nuorten oikeutta henkisesti ja fyysisesti turvalliseen kasvuympäristöön. Ihmisten yhdenvertaisuutta ja alueiden
välistä tasa-arvoa vahvistetaan. Lähikouluperiaatetta vahvistetaan." Ohjelman kirjain on kuitenkin jäänyt tyhjäksi ja nyt vaaditaan seuraavaan hallitusohjelmaan
selkeä kannanotto pienkoululisän puolesta.
Asiasta jätetään adressi opetusministeri Henna Virkkuselle 23.3. Adressi on Kangasniemen kyläyhdistysten alullepanema. Adressissa sanotaan muun muassa: "Suomessa on viime
vuosina lakkautettu neljä kertaa enemmän kouluja kuin mitä oppilasmäärän väheneminen olisi edellyttänyt. Tahti on vain kiihtynyt entisestään valtion
lopetettua pienkoululisän kunnille. Tuhansien kyläkoulujen lakkautusten aikana opetuskustannukset ovat vain jatkaneet kasvuaan."
Suomen Lähikoulut ry:n puheenjohtajan, kasvatustieteen tohtori Taina Peltosen mukaan pienkoululisä olisi tärkeä signaali valtiovallalta. Perusopetuspalvelut on
määritelty lähipalveluksi, mutta lähipalvelun määrittely puuttuu.
Siirtyminen suurempiin yksiköihin on tutkimusten mukaan johtanut myös luokkakoon kasvuun. Koulujen lakkauttamisten säästöt eivät ole siirtyneet opetuksen tason
nostamiseen. Sinänsä erikokoisia kouluja tarvitaan, mutta pienet koulut ja yhdysluokat ovat monella tavalla hyvä ratkaisu lasten kannalta maaseudulla ja lähiöissä.
Lähikoulussa lapsi kuuluu omaan ympäristöönsä ja yhteisöönsä, ja hänen identiteettinsä rakentuu myös paikkaan. Vanhempien osallistuminen
koulutyöhön on siellä luontevaa.
Adressi, allekirjoita! >>>
19.3.2011
Lappiin suunnitellaan yhteisyritystä rakentamaan laajakaistaa
Yle Lappi, uutinen >>>
14.3.2011
Uudet haja-asutuksen jätevesien puhdistusvaatimukset voimaan
Valtioneuvosto on hyväksynyt uuden jätevesiasetuksen. Se määrittelee uudet vähimmäisvaatimukset haja-asutusalueen talousjätevesien puhdistustasolle. Asetuksen
siirtymäaika päättyy vuonna 2016. Uusi asetus tulee voimaan 15.3.2011.
Ympäristöministeriön tiedote ja linkki asetukseen >>>
14.3.2011
Rönkönvaara-Lapinlahti kyläyhdistyksen kevätkokous 20.2.2011
Kokouksen aluksi juhlittiin 30-vuotista kyläyhdistystä, jonka kunniaksi juotiin täytekakkukahvit ja ohjelmana puheenjohtaja ja sihteeri esittivät kyläyhdistyksen
päivitetyn kronikan ja Kaino ja Akseli Turtiainen sketsin. Järvi-Suomen Kylät ry:n kyläasiamies Henrik Hausen esitteli kylätoiminnan ajankohtaiskatsauksen. Kuva-albumi >>>
14.3.2011
Juvan Kaarilampi houkuttelee taas lintuja pesimään
Pohjois-Juvan Erä ennallisti umpeen kasvaneen Kaarilammen kosteikoksi, kylvi linnuille riistapellon ja rakensi kävijöille lintutornin.
Juttu tästä hankkeesta ja tietoa kosteikkohankkeista >>>
Myös maakunnan tärkeitä isoja vesistöjä suojellaan paikallisvoimin:
Kyyvesi kuntoon >>>
Pro Puruvesi >>>
9.3.2011
Kolin 22 oppilaan kyläkoulua kehitetään
Innostava esimerkki siitä että hallitusohjelman
lähikouluperiaate voidaan ottaa todesta >>>
Allekirjoita adressi pienkoululisän puolesta!
Adressi >>>
8.3.2011
Seuraa Maaseutuparlamenttia suorana verkossa 8.3. klo 13-17! >>>
 |
Hiihtolomalla loistokelit
Etelä-Savon hiihtolomat saatiin viettää loistokeleissä. Oheisessa kuvassa Jäskyn kyläasiamiehen tyylinäyte rattikelkalla Joutsjärvi-Ruorasmäen
mäenlaskutapahtumassa 6.3.2011. Kylän sivut >>>
|
Maaseudun kehittämisen UUTISKIRJE nro 1 / maaliskuu 2011
- Sisällöstä:
- Ruotsissa pelastetaan kyläkouluja
- Maakunnan kehittäminen yhdessä
- Lähidemokratia vaalikeskusteluun
- Valtioneuvosto ajaa lähidemokratiaa
- Kylätoiminnan tilaa tutkittu
- Laajakaista etenee tai ei
|
- Hajajätevesistä lainmuutos
- Tuulivoima ja lähiyhteisö
- Vuoden kylämyönteisin kunta
- Pienkoululisä takaisin – adressi
- Etätyöhanke ja ework nettisivut
|
Uusi uutiskirje, pdf >>>
Kaikki uutiskirjeet >>>
7.3.2011
Usko maaseutuun on voimistunut
Sitran laaja Maamerkit-barometri perustuu 1 600 suomalaisen haastatteluun. Sen mukaan Usko maaseudun merkitykseen Suomen tulevaisuuden kannalta on vahvistunut vajaassa kahdessa vuodessa. Maaseudun
tulevaisuuteen optimistisesti suhtautuvia (31% -> 42%) on kaksi kertaa enemmän kuin pessimistisesti suhtautuvia (32% -> 22%). Vajaa kaksi vuotta sitten molempia oli yhtä paljon.
Samalla suomalaisten usko maaseudun autioitumiseen on romahtanut (68 % -> 31%)
Henkilökohtaisesti suomalaiset odottavat maaseudulta ennen kaikkea tilaa ja rauhaa sekä latautumista ja virkistymistä. Erityisesti nuoret arvioivat nämä tulevaisuudessa
tärkeiksi itselleen. Barometrin ja Maamerkit-ohjelman mukaan uudelle vihreälle yritystoiminnalle olisi kysyntää.
Tiedote ja barometrin esitys >>>
7.3.2011
Valtioneuvostolta periaatepäätös maaseudun kehittämiseksi
24.2.2011 hyväksytyn päätöksen esittely >>>
7.3.2011
Kolmannesta sektorista laaja uusi sivusto ja keskustelu
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän kansalaisjärjestöteemaryhmä on valmistellut raportin Valtion, kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin uudet yhteistyömuodot ja
-alueet suomalaisella maaseudulla. Nettisivulla ja raportissa on erittäin runsaasti konkreettisia ehdotuksia koskien esimerkiksi vastikkeellista starttipalkkaa, vapaaehtoistyöstä
maksettavaa korvausta, hoivamaatalouden laajentamista, nuorten elämänhallintaa ja jopa yksityiskouluja.
Kolmas sektori maaseudun palvelussa >>>
7.3.2011
Asuinmaaseutu 2011 -seminaari
Suosittu seminaari järjestetään tänä vuonna Seinäjoella keskiviikkona 16.3. Huom.! Mennäänkö yhteiskyydillä Etelä-Savosta?
Lähtö Mikkelistä noin klo 5 ja paluu klo 20. Ilmoita kiinnostuksesta kyläasiamiehelle!
Ohjelma ja ilmoittautuminen (9.3. mennessä) >>>
22.2.2011
Nyt kyläkouluja pelastamaan!
Allekirjoita adressi pienkoululisän puolesta! Adressi ideoitiin Kangasniemen kyläkouluseminaarissa.
Adressi, allekirjoituksia on jo yli 800 >>>
Etelä-Savosta on viimeisen kymmenen vuoden aikana lakkautettu yli 60 koulua, oppilasmäärät eivät ole vähentyneet samassa suhteessa.
Yle: "Kouluja lakkautetaan enemmän kuin tarvitsee" >>>
Etelä-Savosta lakkautettiin viime vuonna seitsemän koulua >>>
Lakkautusten seurauksena pienten koululaisten koulumatkat venyvät tuntien pituisiksi.
"Nyt Roope ja Ville istuvat takseissa, busseissa ja seisovat
pysäkeillä kyytiä odottaen kaksi ja puoli tuntia - joka päivä." >>>
Tutkijat arvostelevat kuntien hätäisiä kyläkouluratkaisuja. Lakkautukset perustellaan säästöillä mutta tarkemmat laskelmat osoittavat, että
säästöjä ei aina synny.
Yle: Vips vaan ja koulu on kadonnut >>>
On myös kuntia, jossa kyläkoulut on päätetty kehittää eikä lakkauttaa. Eteläpirkanmaalainen Urjala pitää koulunsa pystyssä. Oppilasraja on 17 ja
siitä pidetään kiinni.
Tässä kunnassa ei kyläkouluja hevin lakkauteta
>>>
Asiantuntijoiden puheenvuoroja on koottu uuteen kirjaan Eläköön kyläkoulu! (PS-kustannus 2010, 284 sivua). Kirjassa ovat mukana didaktiikan professori Esko Kalaoja,
kasvatustieteen tohtori Gunilla Karlberg-Granlund, kasvatustieteen tohtori Risto Kilpeläinen, kasvatustieteen professori Eira Korpinen, kasvatustieteen tohtori,
sivistystoimenjohtaja Taina Peltonen ja filosofian tohtori Sami Tantarinmäki.
Kirjan esittely >>>
Kirjan tilaaminen >>>
Kyläkoulujen puolesta toimitaan aktiivisesti myös Etelä-Savossa
Petteri Koskikallion kirjoitus on julkaistu myös Rantasalmen lehdessä >>>
Niina Lahikaisen kirjoitus Kangasniemen kouluseminaarista >>>
Henrik Hausenin kirjoitus julkaistiin Länsi- ja Itä-Savossa >>>
Ihastjärvelle rakennetaan uusi kyläkoulu >>>
22.2.2011
Lähidemokratia eduskuntavaalikeskustelun tärkeä aihe!
Kylästä pitää tehdä pienin päätöksentekoyksikkö, joka voi järjestää kansanäänestyksiä ja laatia omia suunnitelmia.
Näin todettiin Lähidemokratiaseminaarissa Helsingissä 9.2.2011. Seminaarissa oli mukana kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat ja kuntaministeri Tapani Tölli.
Lähidemokratia sai laajaa kannatusta.
Savonranta mainittiin Eero Uusitalon alustuksessa myönteisenä esimerkkinä siitä, että kuntaliitoksen jälkeen päätösvaltaa pitää
jäädä myös liitoskuntiin ja -kyliin.
Myös Puumalan ajankohtainen kuntaliitossuunta tuli esille keskustelussa. Heli Järvinen (vihr.) totesi, että jos kyliltä kysyttäisiin kuntaliitossuuntaa, niin kunta
jakautuisi osiin jotka liittyisivät jopa neljään eri suuntaan. Tätäkään mahdollisuutta ei tulisi sulkea pois, Järvinen totesi.
Sekä edustuksellisen demokratian että järjestötoiminnan on otettava huomioon että ihmiset ovat yhä kriittisempiä: jos toiminta ei miellytä,
jätetään äänestämättä tai jätetään tulematta järjestön kokoukseen. Tarvitaan suoraa lähidemokratiaa, se vahvistaa myös
edustuksellista demokratiaa ja jos kylä- ja kaupunginosayhdistyksille annetaan todellista päätäntävaltaa niin myös niiden toiminta kiinnostaa. Ministeri Tölli
totesi, että vain kun itse saa aidosti vaikuttaa, asiat tuntuvat omilta.
Seminaarivideot >>>
22.2.2011
Asumisen ja yrittämisen moderni maaseutu 18.2.2011
Tervetuloa ideoimaan ja rakentamaan yhteistyötä maaseutuasumisen ja -yrittäjyyden edistämiseksi! Asumisen ja yrittämisen moderni maaseutu -seminaari
järjestetään perjantaina 18.2. klo 12.30 - 16.00 Mikkelin yliopistokeskuksen auditoriossa.
Tilaisuuden tarkoituksena on tuoda yhteen maallemuuton sekä maaseutuasumisen ja -yrittäjyyden kehittäjät. Keskustelemme seudun eduista ja ongelmista, tunnistamme yhteisiä
tavoitteita ja virittelemme yhteistyötä menestyvän modernin maaseudun hyväksi. Taustaksi kuulemme mm. asiantuntijoiden kommentteja ja yrittäjän kokemuksia. Tilaisuuden
järjestävät Maaseutupolitiikan yhteisyöryhmän yrittäjyyden ja maaseutuasuminen teemaryhmät yhteistyössä Jäskyn ja Ruralian kanssa.
Ilmoittaudu 16.2. klo 16 mennessä!
Tervetuloa!
Ohjelma ja lisätiedot >>>
Ilmoittautuminen >>>
3.2.2011
|
OSALLISUUS-paneelikeskustelu Mikkelissä 22.2. klo 16.30-18
Voitko vaikuttaa Mikkelin tulevaisuuteen? Haluatko sitä? Onko yksittäisellä kansalaisella vaikutusmahdollisuuksia? Mitä pitäisi muuttaa? Mukana Soile Kuitunen, Ville
Venäläinen, Johanna Mäenpää, Henrik Hausen, Enrique Tessieri, Niko Uusitalo ja Tommi Ryhänen.
Kutsu ja ohjelma >>>
13.2.2011
Maaseutu & matkailu
Mielenkiintoisessa lehdessä asiaa luontomatkailusta, kylämatkailusta ja kansallispuistojen kannattavuudesta. Rohkea esimerkkikylä: Syvänniemi. "Yrittäjyyttä ja
yhteisöllisyyttä syntyy kulttuuritoiminnan kautta".
Maaseutu & matkailu -lehti >>>
13.2.2011
Jätevesineuvontaa tarjolla: uudetkin säännöt haltuun
Etelä-Savossa haja-asutusalueiden jätevesineuvonta on hyvin järjestetty. Käynnissä on kolme neuvontahanketta. Hankkeet lähestyvät myös kyliä, joillakin
seuduilla hankkeelle on annettu käyttöön Jäskyn kyläosoitteisto.
Savonlinnan seudun jätevesineuvojahanke >>>
Mikkelin seudun jätevesineuvojahanke >>>
Lainmuutoksesta eduskunnan sivuilla >>>
Maaseutuohjelmia - Tampereelle ja Etelä-Savoon
Kuntien maaseutuohjelmia käsiteltiin kyläsuunnitteluseminaarissa Salossa 8.-9.2. Muun muassa Tampereelle tehdään maaseutuohjelma. Ohjelmilla nostetaan esille maaseudun
erityistarpeet sekä maaseutu alueen hyvinvoinnin lähteenä. Tärkeää on myös, että ohjelmien laatiminen sitouttaa asukkaita ja päättäjiä
yhteisten tavoitteiden taakse. Myös Etelä-Savoon suunnitellaan uutta maaseutuohjelmaa täydentämään maakunnan muita ohjelmia.
Tampereen maaseutuohjelma >>>
Kuvia >>> . Alustuskalvoja >>>
13.2.2011
Kylät yhdessä elämään -seminaari onnistui hyvin
Kangasniemen kylien yhteistyöseminaari järjestettiin 3.2.2011. Idea syntyi syksyn Voimistuvat kylät -seminaarissa Mikkelin Naisvuoritalossa jossa oli
mukana Kangasniemen kirkkoherra Matti Tolvanen. Yhteistyöseminaarin järjestäjinä toimivat Kangasniemen maaseutuseura, Järvi-Suomen kylät, Kangasniemen seurakunta
ja Kangasniemen kunta. Paikalla oli 40 kangasniemeläistä maaseudun kehittäjää.
Yleisesti kannatettiin mallia, jossa perustettaisiin kylien yhteistyöelin maaseutuseuran yhteyteen niin, että maaseutuseura ja kunnan maaseutujohtaja toimisivat yhteistyöelimen
kokoonkutsujana. Maaseutuseura on rekisteröitynyt, joten mahdolliset yhteishankkeet voidaan jatkossakin toteuttaa sen johdolla.
Mikkelin piispa Seppo Häkkinen totesi, että kirkko kannattaa yhteistyötä kunnan, yhdistyselämän, kylien ja seurakunnan kesken. Kirkko haluaa tuoda toivoa ja
tulevaisuuden uskoa kyliin - torjua kyynisyyttä ja apatiaa.
Muistio >>> . Ohjelma >>>
13.2.2011
Kyläkouluseminaarin ajatuksia
Kangasniemellä pidettiin 15.1.2011 kyläkouluseminaari. Mukaan saatiin asiantuntijoita ja osallistujia läheltä ja kaukaa. Kuulimme ja pohdimme yhdessä ilmiötä
nimeltä kyläkoulu. Se on parhaimmillaan kylän, kunnan ja koko Suomen voimavara ja vetovoimatekijä.
Näin kirjoittavat Hokan kylän seminaariosanottajat. He myös keräävät adressia asiasta.
Lue kyläkouluseminaarin herättämiä ajatuksia >>>
Allekirjoita adressi pienkoululisän puolesta >>>
Pienkoululisää kannatetaan Itä-Suomen Avi:ssa >>>
1.2.2011
Ian McEwanin kirja Sovitus esillä Oravin lukupiirissä
Savonlinnan Oravin seudun uusilta kotisivuilta selvää muun muassa, että kylän lukupiirin seuraava teemakirja on tuo otsikossa mainittu. Siitä selviää myös,
että Oravissa on oma laki. Muuten sivut kaipaavat vielä päivitystä: siihen on tulossa runsaasti tietoa kylän yhdistyksistä, yrityksistä, Juvolan koulusta ja alueen
toiminnasta.
Oravin seudun uudet kotisivut >>>
Vuonna 2010 valmistunut Oravin alueen kyläsuunnitelma >>>
1.2.2011
Rohkea esimerkki
Iitin vuolenkoskelaiset tekevät tulevaisuutensa itse >>>
19.1.2011
Enemmistö nuorista haluaisi asua maaseudulla
Ympäristöministeriö, joka vastaa myös asumisesta, on julkaissut nuorten asumista koskevan laajan tutkimuksen. Tutkimukseen haastateltiin yli tuhat Suomessa asuvaa 18-29
-vuotiasta. Hieman yli puolet vastaajista "asuisi mieluiten maaseutumaisessa ympäristössä". Lapsiperheistä kaksi kolmasosaa haluaisi asua maaseutumaisessa
ympäristössä. Verrattuna edelliseen vuonna 2005 tehtyyn tutkimukseen kaikkien vastaajien osuudet ovat pysyneet ennallaan mutta helsinkiläisistä suurempi osa viihtyy
kaupungissa kun taas muualla asuvista suurempi osa haluaisi asua maalla.
Omakotitalossa haluaisi asua 66 % nuorista. Asuinympäristön luonnonläheisyys on tärkeä 85 prosentille nuorista - ravintoloiden, kauppojen ja kulttuuripalvelujen
läheisyys on tärkeä 70 prosentille.
Omaa kotia etsimässä - Nuorten asuminen 2010, pdf >>>
19.1.2011
Veskansan kylille pirteät nettisivut
Puumalan eteläisen saariston kyläyhdistys Puumalan Veskansan kylät ry on perustanut
nettisivut, jotka palvelevat yhtaikaa matkailijoita, mökkiläisiä ja vakituisia asukkaita. Sivuille kootaan kaikki saariston palvelut ja annetaan linkkejä muun Puumalan ja
lähikaupunkien palveluihin. Tärkeä osa sivuja on saaristoon liittyvien tarinoiden ja historian keruu.
Sivujen tekniikka on helppo, joten kyläyhdistys voi päivittää ja täydentää sivuja itse. Graafisen suunnittelun on tehnyt sysmäläinen Tmi Neiti
Sievänen. Logon Liehtalan Jallu -kuvan on piirtänyt Maarit Luukkonen. Sivut mahdollisti Puumalan kunnan avustus.
Puumalan veskansan kylissä asuu vajaat 200 vakituista asukasta 80 eri taloudessa. Vapaa-ajan asuntoja on 800 ja vuokrahuviloita yli 40. Vapaa-ajan asukkaita on siten ainakin 2000, luultavasti
enemmän.Saariston läpi kulkee Lintusalon saaristotie, joka on yksi Puumalan nähtävyyksistä. Suurimmat saaret ovat Niinisaari, Liimattala ja Lintusalo. Kyliin kuuluu myös
pala mannerta, Luukkola.
Matkailusta odotetaan paljon. Pisimmälle sitä on kehitetty Niinisaaressa, jossa on lomamökkejä, ravintola, viinitila, sepänpaja ja galleria sekä museotila. Muut
saaret tulevat perässä. Lintusalossa pääsee opastetulle kierrokselle "Nestori Miikkulaisen" kotipaikoille. Juha Vainion Miikkulaisella oli todellinen esikuva, Nestori Reponen
(1912 - 1982), joka eli Lintusalossa seppänä ja kirvesmiehenä. Tässä saaressa on myös MS Kauniin Veeran kotisatama.
www.veskansankylat.fi >>>
Niinisaari nousee yhteistyöllä. Länsi-Savo 15.7.2010 >>>
Kuvia kyläyhdistyksen perustamiskokouksesta 2008 ja kesästä 2007 >>>
18.1.2011
Etelä-Savon valttina lähiruoka
Juvan luomumeijeri nimettiin vuoden luomuyritykseksi ja lähiruoka nostetaan esille Etelä-Savon valttina matkamessuilla. Hyvä!
Muistutettakoon kuitenkin siitä, että vuosi sitten Juvan Luomun nykyinen toimitusjohtaja Kari Partanen kirjoitti muun muassa näille sivuille siitä, että maaseudun
ja kirkonkylien alasajo uhkaa alkutuotannon pienklustereita. "Näitä olisivat esimerkiksi bioenergian hajautetut tuotantomallit, elintarviketuotanto- ja jalostus, lähiruoka,
matkailuelinkeinojen verkostot ja erilaiset kulttuuri- ja urheilupalvelut."
Juvan Luomu Vuoden luomuyritys 2010 >>>
Kari Partasen kirjoitus tammikuusta 2010 >>>
18.1.2011
Uusi koulu ja laajakaista kiinnosti ja innosti
 
Mikkelin Ihastjärvellä oli 11.1. koolla viitisenkymmentä
innokasta kyläläistä keskustelemassa laajakaistasta. Paikalla oli maakuntaliiton, kaupungin, Jäskyn ja kahden operaattorin edustajat. Hyvä, että kaupunki ajoissa
informoi ja kuuntelee kyläläisten tuntoja. Hyvä, että kyläläiset olivat erittäin kiinnostuneita ja esittivät olellisia kysymyksiä ja ehdotuksia vaikka
kustannus- ja muita asioita on vielä auki.
Juttu koulun blogissa >>>
Kyläiltojen sarja jatkuu >>>
Mikkelin kaupunki satsaa kuitulaajakaistaan >>>
Laajakaista kaikille maakuntaliiton sivuilla >>>
Seuraavan vaiheen kartat ja muut tiedot >>>
12.1.2011
Green care - hoivaa ja terapiaa maaseudulla
Luonnossa ja maatiloilla voidaan edistää ihmisten mielenterveyttä ja hyvinvointia. Voisiko tämä työllistää myös Etelä-Savossa?
Green Care Etelä-Savo -innovaatiopajat >>>
Green Care Etelä-Savo -nettiyhteisö >>>
10.1.2011
Mitä oma kylä merkitsee meille?

Näyttely Punaisen piipun kievarissa 5-tien varrella, osoite Kauraleiväntie 10, Nuutilanmäki. Kurkista Etelä-Savon vuoden 2009 Vuoden kylän elämään. Kuvat
ovat kylän valokuvakurssin satoa. Näyttelyn avajaiset 14.1. klo 14.
10.1.2011
Veej'jakaja ry:lle uusi toiminnanjohtaja
Mikkelin ja Pieksämäen seuduilla toimiva Leader-toimintaryhmä Veej'jakaja ry saa uuden toiminnanjohtajan. Sanna Kiuru on muuttamassa muualle ja uudeksi toiminnanjohtajaksi on
valittu Miset Oy:n kehittämispäällikkö Anssi Gynther. Miset on Mikkelin seudun seitsemän kunnan omistama elinkeinoyhtiö. Leadertoiminta on Anssille tuttua.
Hän toimi Rajaupusu Leaderin toiminnanjohtajana vuoteen 2007 kevääseen asti ja vuosina 2008-2010 Veej'jakaja ry:n puheenjohtajana. Vej'jakajan hallituksessa hän oli Mikkelin
kaupungin edustajana.
Veej'jakajan talous- ja hankesihteerinä aloittaa Kristiina Asikainen, hänkin siirtyy Misetistä.
Veej'jakajan toimisto >>>
3.1.2011, päivitetty 7.1.
Uutisarkisto 2010 >>>
Uutisarkisto 2009 >>>
Uutisarkisto 2008 >>>
Uutisarkisto 2007 >>>
Uutisarkisto 2006 >>>
Uutisarkisto 2005 >>>
Uutisarkisto 2004 >>>
Uutisarkisto 2003 >>>
|