Etelä-Savon kirkkojen keräilykortit
Saatavana seuraavat kortit á 1,50 euroa sis. kuoren (alle 50 kortin lähetyksissä lisäksi postimaksu, ei muita kuluja):
Mikkelin maaseurakunnan kirkon kortista on vain muutamia kappaleita jäljellä
Seurakunnan kirkko, osoitteessa Otavankatu 9, on järjestyksessään kolmas ja valmistui vuosina 1816-17. Kirkon suunnittelusta vastasi arkkitehti Charles Bassi. Kirkko on
itäsuomalainen kekomainen kirkko, jonka pohjakaaviossa yhdistyvät neliö ja risti. Rakennustyyliä kutsutaan kahtamoiseksi.
Kirkko on yksi suurimmista puukirkoista Suomessa. Istumapaikkoja on n. 1900.
Juvan kortista on muutamia kappaleita myynnissä
Juvan kirkko tuhoutui myrskyssä 1727. Sen tilalle rakennettiin puukirkko, joka 1870 siirrettiin vasta perustettuun Anttolaan. Nykyinen harmaakivikirkko on vuodelta 1863, sen
arkkitehteinä olivat Ernst Lohrmann ja Carl Albert Edelfelt. Kirkon rakennuttaja oli Wehmaan kartanon isäntä Georg Grotenfelt. Akustisesti erinomaiseen kirkkoon mahtuu noin 1 600
henkilöä.
Pieksämäen maaseurakunnan kirkko
Maaseurakunnalla on kolme kirkkoa, joista Pieksämäen kaupungissa sijaitsevan maaseurakunnan kirkon rakensi Aukusti Sorsa vuonna 1753.
Kirkko on Itä-Suomen vanhimpia säilyneitä puukirkkoja ja samalla Kuopion hiippakunnan vanhin kirkko. Kortista on jäljellä muutama kappale.
Rantasalmen kirkko
Rantasalmen kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1989. Vanha uusgoottilaistyylinen tiilikirkko vuodelta 1904 tuhoutui salamaniskusta syttyneessä tulipalossa vuonna 1984. Palaneen
kirkon paikalle suunnitteli tunnettu kirkkoarkkitehti Carl-Johan Slotte uuden kirkon, seurakunnan viides. Kirkon kappelin arkkitehtuuri ja sisustus palkittiin vuonna 1989 National Visual Arts Prize
of the Church -palkinnolla.
Kangasniemen kirkko
Kangasniemen kunta ja seurakunta vietti 350-vuotisjuhlaansa vuonna 2004. Seurakunnan ensimmäinen kirkko valmistui vuonna 1659 ja nykyinen kirkko 1814, kellotapuli pari vuotta aikaisemmin.
Edellinen kirkko, joka paloi elokuussa 1808, sijaitsi kirkkomaan pohjoislaidalla.
|
|
Enonkosken kirkko
Enonkosken kirkko on valmistunut vuonna 1886. Kangassaaren lasitehtaan omistaja Michail Tichanoff rakennutti Enonkosken ensimmäisen kirkon vuonna 1859. Se paloi vuonna 1884, jonka
jälkeen nykyinen kirkko rakennettiin. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Magnus Schjerfbeck (1860-1933), taiteilija Helene Schjerfbeckin veli. Kaunis puukirkko sijaitsee keskellä
kirkonkylää, ja sinne mahtuu enimmillään noin 600 henkeä.
Lisätietoja Enonkosken kirkosta ja kortista >>>
Mikkelin tuomiokirkko
Tuomiokirkko on toinen mikkeliläinen kirkko Järvi-Suomen kylien korttisarjassa, vuonna 2000 aiheena oli maaseurakunnan kirkko. Tuomiokirkko valmistui marraskuussa vuonna 1897, kun
kaupunki oli saanut luvan erota omaksi seurakunnaksi. Aikakauden tuotteliain kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck suunnitteli kirkon ja se edustaa uusgoottilaista tyyliä puhtaimmillaan. Mikkelin
tuomiokirkon vihki käyttöön piispa G. Johansson adventtisunnuntaina 1897. Kirkko on 60 metriä pitkä ja torni 64 metriä korkea.
Lisätietoja Mikkelin tuomiokirkosta ja kortista >>>
Puumalan kirkko
Puumalan kirkon valmistumisen 175-vuotisjuhlaa juhlitaan tänä vuonna, kirkko vihittiin käyttöön juhannuksena 1832. Kirkko on kaksoisristikirkko eli kahtamoinen, niin kuin
useat muutkin Etelä-Savon puukirkot. Korjauksia on tehty hienovaraisesti ja kirkko on näin säilyttänyt hyvin alkuperäiset selkeät muotonsa.
Lisätietoja Puumalan kirkkokortista >>>
Pertunmaan kirkko
Pertunmaan kirkko on rakennettu vuosina 1927-28 aiemmin samalla paikalla sijainneen rukoushuoneen ja Hartolan vanhan puukirkon osista. Kirkon poikkilaiva on Markus Pulierin rakentamaa
rukoushuonetta. Kirkko on kahtamoinen ristikirkko, kuten Hartolan vanha kirkkokin, mutta kellotapuli on Pertunmaalla liitetty kirkon päätyyn, kun Hartolassa oli erillinen kellotapuli.
Sisustus on Hartolan kirkosta. Hartolan puukirkko valmistui jo vuonna 1684 tai 1693 (vertailun vuoksi: Petäjäveden vanha kirkko valmistui 1765).
|