kylä

Järvi-Suomen kylät ry – Etelä-Savo

Mikä?

Etelä-Savon
kunnat ja kylät

Yhteystiedot: hallitus
ja kyläasiamies

Toiminta-
kalenteri

Liity
jäseneksi!

Kirkkokortti kylätoiminnan tukemiseksi

Järvi-Suomen kylät ry:n vuoden 2009 kirkkokortin aihe on Pertunmaan kirkko. Myynnissä on vielä myös Puumalan, Mikkelin, Enonkosken, Kangasniemen, Rantasalmen ja Pieksämäen kortteja.

Kauniin akvarellikortin on tehnyt Auli Eskola ja kortti on numero 10 Järvi-Suomen kylien kirkkokorttien keräilysarjassa.

Taiteilija

Korttien tekijä Auli Eskola on itsekin kyläaktiivi: Koirakiven nuorisoseuran varapuheenjohtaja ja kyläteattereiden ohjaaja. Lisäksi hän toimii kuvaamataidon opettajana. Hän on ohjannut mm. Koirakiven teatterin uusimmat näytelmät sekä Pertunmaan rukoushuoneen rakentamisesta ja Markus Pulierista kertovan näytelmän ja elokuvan. Lisätietoja Auli Eskola, puh. 040 582 0338, sähköposti auli.eskola ät pp.inet.fi.

Pertunmaan kirkko

Pertunmaan kirkko on rakennettu vuosina 1927-28 aiemmin samalla paikalla sijainneen rukoushuoneen ja Hartolan vanhan puukirkon osista. Kirkon poikkilaiva on Markus Pulierin rakentamaa rukoushuonetta. Kirkko on kahtamoinen ristikirkko, kuten Hartolan vanha kirkkokin, mutta kellotapuli on Pertunmaalla liitetty kirkon päätyyn, kun Hartolassa oli erillinen kellotapuli. Sisustus on Hartolan kirkosta. Hartolan puukirkko valmistui jo vuonna 1684 tai 1693. Rakentajaksi mainitaan Daniel Juhonpoika.(vertailun vuoksi: Petäjäveden vanha kirkko valmistui 1765).

Pertunmaan rukoushuone valmistui 1907, rukoushuoneyhdistys toimi vuosina 1916-1924, seurakunta perustettiin vuonna 1924 ja kunta 1926. Kirkon rakentamista ajoi nuori ja innokas kirkkoherra Aarne Kalliala.

Vuonna 1925 arkkitehti Alvar Aalto laati kaksi eri suunnitelmaa uuden yksilaivaisen kirkon rakentamiseksi. Seurakunnalla oli kaksi vaihtoehtoa: uuden kirkon rakentaminen tai Hartolan vanhan kirkon siirtäminen. Päätös kallistui siirtämisen puolelle. Aalto laati tähänkin suunnitelman, mutta kirkkoneuvosto palkkasi paikallisen rakennusmestarin Martti Vilhosen laatimaan lopulliset muutossuunnitelmat.

Syystalvella 1927 tuotiin Hartolan kirkon kellotapuli ja sisusta Pertunmaalle 250 hevoskuormassa. Maaliskuussa 1928 tuotiin loput osat. Kirkko rakennettiin niin, että vanhasta rukoushuoneesta tuli poikkilaiva ja sisustuksesta entisen Hartolan kirkon kaltainen. Hirsiä jäi vielä seurakuntakotiin ja kunnantaloon.

Samaan aikaan rakennettiin Kuorttiin kunnalliskotia, nykyistä Kuortinkartanoa. 4 700 asukkaan nuori kunta oli siis varsin toimelias jo tuolloin.

Kirkon kellot ovat peräisin Mikkelin vanhasta sotilaskirkosta. Pertunmaan kirkko on remontoitu vuonna 1998 ja katto maalattiin 2004. Kesäisin se toimii myös tiekirkkona.

Pertunmaan seurakunnan sivut, mm. historiaa >>>
Yksi Alvar Aallon suunnitelmista >>>

Myyntipaikat

K-market Karpalo, Talvikki, Pertunmaan seurakunta, Mäntyharjun valokuvaamo sekä postitse Henrik Hausenilta. Kaupoissa myynnissä vain versio (2) tai (1) ja (2).

Kortti

Kirkkokortti myydään hintaan 1,50 euroa sis. kirjekuoren ja sen myynnillä on tärkeä merkitys Järvi-Suomen kylät ry:n toiminnan rahoittamisessa. Yli 200 kortin tilauksiin annetaan 30 % alennus.

Alle 50 kortin tilauksiin lisätään postimaksu, ei muita maksuja, lasku lähetetään korttien mukana. Yli 50 kortin tilauksiin Jäsky maksaa postimaksun.

Kortti painetaan:

(1) ilman tekstiä,
(2) hyvän joulun toivotuksella " Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Merry Christmas and Happy New Year!" sekä
(3) yrityksille ja yhteisöille sopivalla tekstillä " Kiitämme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme rauhaisaa joulua sekä menestystä uudelle vuodelle!".

Kaikissa korteissa on lisäksi takana teksti:
Kylätoiminnan tukemiseksi
Järvi-Suomen kylät ry
Auli Eskolan akvarelli Pertunmaan kirkosta
Keräilykortti no 10

KirkkokorttiPertunmaa.jpg

Tilaukset

Henrik Hausen, puh. 0400-992 699, sähköposti: henhaus at gmail.com tai seuraavalla lomakkeella:



Järvi-Suomen kylien ensimmäinen joulukortti painettiin vuonna 1999. Keräilykorttisarja koostuu nyt seuraavista korteista:

1999 Ristiinan kirkko, painettu 3 000 kpl, loppuunmyyty.
2000 Mikkelin maaseurakunnan kirkko, painettu 4 000 kpl.
2001 Juvan kirkko, painettu 4 000 kpl, loppuunmyyty.
2002 Pieksämäen maaseurakunnan kirkko, painettu 4 000 kpl.
2003 Rantasalmen kirkko, painettu 4 000 kpl.
2004 Kangasniemen kirkko, painettu 5 000 kpl
2005 Enonkosken kirkko, painettu 4 000 kpl
2006 Mikkelin tuomiokirkko, painettu 5 000 kpl
2007 Puumalan kirkko, painettu 4 000 kpl
2009 Pertunmaan kirkko, painettu 5 000 kpl

Aiemmista korteista löytyy tietoa klikkaamalla tästä >>>

Järvi-Suomen kylät ry

Järvi-Suomen kylät ry eli Jäsky on Etelä-Savon kylien maakunnallinen yhteenliittymä (lisätietoja yhdistyksen Internet-kotisivulta www.jasky.net ). Yhdistys edistää kylien kehittämistoimintaa ja kylien välistä yhteistyötä. Jäsky tekee tiivistä yhteistyötä mm. Etelä-Savon kuntien, maakuntaliiton sekä alueen Leaderryhmien (Päijänne-Leader, Veej'jakaja, Rajupusu Leader ja Piällysmies) kanssa. 24.10. järjestettiin kyläpäivä yhdessä Rantasalmen kunnan kanssa ja osallistujia oli ympäri maakuntaa yli 80. Yhdistyksen maallemuuttopalvelu edistää tulomuuttoa maakuntaan.

Lisätietoja:

Henrik Hausen, puh. 0400 992 699.

JÄRVI-SUOMEN KYLÄT RY
Uusimäentie 157, 19460 RUORASMÄKI
Sähköposti: henhaus@gmail.com, henhaus@mbnet.fi. Internet: www.jasky.net

Takaisin Jäskyn etusivulle >>>

Jäsky kyläasiamies
Tuula Eloranta
kylaasiamies.tuula.eloranta at gmail.com

Jäsky puheenjohtaja
Ilkka Sutinen
0400-722 145
ilkka.sutinen at tyynela.fi

Suomen kylätoiminta ry
02-738 1761
info @kylatoiminta.fi

Palaute: kylaasiamies.tuula.eloranta at gmail.com

Pääsivulle