Järjestäytymiskokous pidettiin kunnantalolla 26.9.1990 - ensimmäinen puheenjohtaja oli Valio Pippuri. Kokoustilaksi luvattiin Jokitupa ilmaiseksi.
Kirkonkylän alueella on n 600 taloutta.
Kylätoimikunnan toiminnassa mukana on 6 - 10 jäsentä
Tehtyjä esityksiä vuosien varrella:
- tien turvallisuuksien parantamisesta
- Pankalammen ruoppaamisesta
- padon rakentamisesta joen toiseen päähän vedenpinnan pysymiseksi kesällä riittävän korkealla ja ruohottumisen estämiseksi
Toimintaa vuosien varrelta:
- Tervanpoltto Putkalan laavulla (2 tai 3 kertaa) - ankaraa talkootyötä, lupsakkaa yhdessä oloa - kovasti suosittu tapahtuma runsaasti väkeä paikalla. Tauno översti ja Aatos Ahonen puuhamiehinä. Ruokailu ja tanssi kuuluivat myös tapahtumaan.Toimintaa 1998:
- Laskiaistapahtumia useita kertoja. Joskus oli kylmää niin että pullat jäätyivät. Leikkimielisiä luutapallo-otteluita.
- Joulunavaus kirkonkylän torilla kuuseen sytytettyine valoineen.
- Juhannusjuhlia 2 kertaa.
- Torikahvila pidimme kolmena vuotena - tuottoisaa ja ihmisläheistä mutta talkooväen puutteesta se loppui
- Talkoilla olemme siivonneet kylämme raittia, leikkikenttää sekä torin ympäristöä Pertun Päivien jälkeen
- Naisten saunailta -kokeilu kunnantalolla
- Kahvituksia eri tapahtumissa
- Stipendejä opiskelijoille
- Retkiä uimahalliin, jääshow:hun ja teatteriin
- Lahjoituksia - leikkikentälle pirttikalusto, Pankalammen kävelyreitille pöytä ja penkit sekä vesilintujen ruokailupaikka (jonka joku heti hävitti ?), uusien yrittäjien ja syntyneiden vauvojen kukittaminen
- Aloitteita tehty ja saatu myönteisen vastaanoton asioille ja jopa nopeuttaneet asioiden hoidossa
Muuta toimintaa:Toimintaa 1999:
- 5 vauvakukat
- rahalahjoitus 500 mk matka-avustusta junior sählyporukalle
- kotisivun tekokurssille 2 nuorta Otavan opistolle
- kyselyt kunnassa - lasten leikkipaikasta torilla ja nuorten tilasta ja sen asian edistymisestä (tie tullut yhtään vastausta kumpaankaan)
Puheenjohtaja kuuluu jäsenenä Järvi-Suomen kylät ry:een.
Muuta toimintaa:Toimintaa 2000:
- 6 vauvakukat
- 5 uudelle yrittäjälle kukat
- vetoomus kirkonkylän keskusta teiden suolaamisen lopettamiseksi tai vähentämiseksi
- perustajajäsenemme Tauno Honkasen omaisille muistaminen
Muuta toimintaa:Syyskokouksessa uusia toimikunnan jäseniä - puh.johtaja, sihteeri ja 8 jäsentä. Katsotaan onko järkeä jatkaa vielä 2001 jälkeen ?
- 6 vauvakukat
- 1 yrittäjäkukka
- 10-vuotistilaisuuden yhteydessä perustajajäsen Tauno Honkasen muistaminen kukkavihkolla
- raha-avustus 5-6 luokkalaisille retkeä varten
- rahalahjoitus leikkikentälle leikkimökkiin pirttikalusto
- kakkukahvitus 10-vuotis toiminnan johdosta syyskokouksessa 26.22.2000
Toiminta 2001:
- kokouksia 2 yleistä ja 6 toimikunnan, kokouspaikkoina Jokitupa ja puh.joht. koti, sekä Pertun Päivien järjestelykokoukseen kerran.
- Puheenjohtaja Pentti Ruotsalainen, varapuheenjohtaja Erja Nieminen, sihteeri Auli alttunen - yhteensä 10 jäsenen toimikunta
- Heurekan matka 24.3. - osallistui 30 henkeä
- Vappuna kahvio Nuorisotalolla
- Kesärieha Kisarannassa 10.6. - sää ei suosinut - Mölkyn-heiton Pertunmaan merstarijoukkue Lihavanpään talouskylä ry
- Pertun Päivillä la 28.6. kirkkovenesoutuun osallistuimme 15 henkisellä joukkueella
- Kahvio Nuorisotalolla näytelmätilaisuudessa Pertun Päivillä
- Joulun avaus pe 30.11.
- Osallistuimme Lihavanpään talouskylän haaste-onkikilpailuun
Toiminta 2002:
- kokouksia 2 yleistä ja 7 toimikunnan, kokouspaikkoina Jokitupa ja siht. tai puh.joht. koti.
- kahvio Nuorisoseuran näytelmän ohessa Nuorisotalolla vappuna
- kesän avaustapahtuma torilla 8.6. - kirppu/vaihtotori - Pertunmaan Mölkky mestaruuden 2002 voitti Kirkonkylän kylätoimikunta
- Teatteriretki Heinolaan Hello Dolly 1.6. - osallistujia 50 henkeä
- Kirpputori talviurheilu tarvike/asuste, kahvio 5.10. - ei ollut menestystä
- Joulun avaus torilla la 30.11.
Lisäksi osallistuimme:Kaksi yhteydenottoa ja kyselyä kunnalle liikennejärjestelyistä ja nurmipallokentän tilanteesta.
- Mansikkamäki-Nipulin pilkkikisaan keväällä
- Taimelan talousalueen rantaonginta-kisaan kesällä
- Kunniakierroksella puh.johtaja vastasi annettuun haasteeseen
- Pertun Päivillä aloitelaatikko yleisiä mielipiteitä varten - ei yhtään palautetta
- henkilöjäsenenä Järvi-Suomen kylät ry:ssäMuuta toimintaa:
- 4 vauvakukat
- 1 yrittäjäkukat
- Margit Hedmanin muistaminen karaoke-mestaruuskisojen voitosta.