Onnistunut kyläilta Ruorasmäen kylätalossa 18.10.2004

Vieraana valtiosihteeri Risto Volanen

v75.jpg

Risto Volasen isä on Koirakiven kylästä, Mäntyharjun puolelta kotoisin mutta muutti nuorena Ruorasmäelle jossa hän kasvoi 7 sisaruksensa kanssa. Koska isän molemmat vanhemmat kuolivat nuorena, niin lapsia hoitivat naapurit ja Risto Volasen isä muisti lämmöllä Ruorasmäen aikaa kun hän sitten meni Jyväskylään osuuskaupan töihin ja vähitellen siellä eteni osuuskaupan palveluksessa.

v86.jpg

Risto syntyi vuonna 1944 ja hän vietti lapsena pitkiäkin aikoja Ruorasmäen Kalliolassa, kävi mm. jonkun viikon koulussakin Mirja-serkkunsa mukana. Mirja on nykyisin nimeltään Salmikunnas ja emäntänä täällä Ruorasmäessä.

Valtiosihteeri teki pitkän kaaren ja muisteli kun Ruorasmäelle tuli sähköt vuonna 1948 tai -49 ja vielä puolet suomalaisista sai elantonsa suoraan maataloudesta. Maatalous oli pientilavaltaista. Isänsä työn kautta hän kasvoi osuustoimintaliikkeen ja keskustalaisuuden kannattajaksi ja Ruorasmäen vierailujen kautta hän koki maaseudun idyllin kärpäsineen kaikkineen.

Valtiosihteerin virkaan Volasen kutsui pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Valtiosihteeri toimii pääministerin lähimpänä avustajana ja Volasen onneksi Jäätteenmäen lyhyeksi jääneen hallituskauden jälkeen uusi pääministeri Matti Vanhanen pyysi hänet jatkamaan.

Globalisaatio, mm. koveneva kilpailu ja työpaikkojen kaikkoaminen ulkomaille sekä Suomen ikärakenne ovat ne kaksi asiaa, joita Volasta nyt eniten askarruttaa. Lyhyen tähtäimen talouspolitiikka näyttää olevan hoidossa ja hallituksella on välillä aikaa myös pidemmän aikavälin pohdintoihin ja silloin joudutaan ottamaan kantaa tällaisiin näkymiin.

Volanen kertoi olleensa erittäin aktiivisesti mukana kampanjassa Euroopan unioniin liittymistä vastaan eikä katuvansa tätä mielipidettä. Kuitenkin nyt on aika hyväksyä liittyminen tosiasiana ja toisaalta pidettävä Euroopan puolta maailmankaupassa, erityisesti maataloustuotteiden maailmankaupassa. Keskeistä on nyt, että suomalaiset tuottajat rakastavat suomalaista ruokaa niin paljon, että ollaan valmiita pitämään sen puolta.

Volanen toimi vuosina 1997 - 2003 Euroopan maataloustuottajien ja osuuskuntien kattojärjestöjen COPA:n ja COCEGA:n pääsihteerinä Brysselissä Kun Volasen kuuden Brysselin vuoden aikana kolme vuotta meni erilaisten ruokakriisien ja eläintautien varjossa niin hän oppi arvostamaan suomalaista turvallista ruokajärjestelmää.

Tänä päivänä pientenkin kuntien on pyrittävä laajentamaan elinkeinopohjaa ja Volanen oli tyytyväinen näkemäänsä täällä Pertunmaalla ja myös Ruorasmäessä. Ennen kyläiltaa hän kiersi kunnassa muutamassa yrityksessä ja terveyskeskuksessa. Illan lopuksi hän sai järjestäjiltä muistoksi oman kylän ompelimon valmistaman niskatyynyn.

v79.jpg

Volasen lapsuusaikoja kylässä muisteli mm. Elvi Jaakkola. Jaakkola muisteli vilkasta poikaa joka viiden vanhana kiipesi pöydälle Hautalan talossa. "Ei ihme, että niin vilkkaasta pojasta tuli valtiosihteeri."

Illassa tuli esille EU-aikakauden tuoman hanketoiminnan ongelmat, mm. rahoituksen lyhytjännitteisyys. Volanen oli kiinnostunut kyläläisten ongelmista. Jari Lepistö on perustamassa sosiaalialan yrityksen ja valitti, että juuri sille alalla tuntuu olevan vaikeaa saada käynnistysavustuksia vaikka tarve ja kannattavuus olisikin selvä.

Volanen lupasi viedä nämä terveiset eteenpäin, hanketoiminnasta yleensä hän oli sitä mieltä, että sen aina pitää lähteä paikkakunnan omista vahvuuksista. Kehitetään sitä, missä ollaan jo hyviä. Toinen tärkeä asia on paikallinen yhteistyö yrittäjien, kylien kehittäjien ja kuntien kesken. Näin saadaan kestäviä tuloksia jotka jäävät elämään hankerahoituksenkin jälkeen.

Vapaamuotoisessa kyläillassa oli yli 40 osallistujaa.

v74.jpg

v76.jpg

v75a.jpg

v81.jpg

v83.jpg

v84.jpg

v85.jpg

v88.jpg

v89.jpg

v92.jpg

Kuvat ja teksti: Henrik Hausen

Kyläyhdistyksen pääsivulle >>>
Järvi-Suomen kylät ry:n pääsivulle >>>