Jäsky logo

Järvi-Suomen kylät ry

Etelä-Savon
kunnat ja kylät

Yhteystiedot: hallitus
ja kyläasiamies

Toiminta-
kalenteri

Liity
jäseneksi

JÄRVI-SUOMEN KYLÄT RY

Toimintasuunnitelma tekstitiedostona >>>

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

Hyväksytty syyskokouksessa 1.12.2007

1 Johdanto

Järvi-Suomen kylät ry (Jäsky) toimii Etelä-Savon paikalliskehittäjien yhteistyöelimenä sekä kylätoiminnan kehittäjänä ja edunvalvojana. Yhteistyössä alueen toimintaryhmien ja muiden järjestöjen kanssa Jäsky ajaa maaseudun ja kansalaisvaikuttamisen asioita maakunnan päätöksenteossa. Alueellamme toimii neljä toimintaryhmää sekä 220 kylää tai kyläryhmää, joissa on kylätoimintaa. Jokaisella kylätoiminta-alueella on kyläyhdistys, kylätoimikunta tai muu yhdistys, joka toimii kyläyhdistyksen tavoin eli on avoin kaikille kyläläisille ja toimii koko kylän kehittämiseksi.

Vuoden 2008 toiminnan painopistealueita ovat:

  • Kyläohjelma: Uuden kyläohjelman toteuttaminen. Kyläohjelma valmistuu alkuvuonna ja sen toteuttamiseen perustetaan laaja hanke, jolla aktivoidaan kyläyhdistyksiä ja muita paikallistoimijoita laajaan toimintaan paikallisyhteisöjen puolesta.
  • Lähipalvelut: Uusien palvelu- ja lähidemokratiaratkaisujen edistäminen Paras-hankkeen jättämien aukkojen korvaamiseksi.
  • Kokoontumistilat: Kylien kokoontumistiloista kerätään tiedot, tiedotetaan erilaisista kylätalomalleista ja edistetään hyviä ratkaisuja kylille. Kylä- ja seurantalojen markkinointia edistetään alueellisella yhteistyöllä. Kyläkoulut toimivat luontevasti kylien keskuksina ja niitä puolustetaan ja kehitetään.
  • Hankeyhteistyö ja tiedottaminen: Kyläverkkohanke loppuu vuoden 2007 lopussa, mutta maakunnan hanketyön verkottamista jatketaan ja hyvälle alulle saatua tiedotustoimintaa kehitetään. Järjestetään edelleen teemaseminaareja ja hanketreffejä sekä Raitin avaajat -hanketoiminnan lehden julkaisemista.
  • Maallemuuton edistäminen: Kehitetään maakunnan maallemuuttopalvelua. Erityisesti aktivoidaan kyliä ja kuntia suunnittelemaan ja tuomaan myyntiin erilaisia asuntoja ja tontteja sekä säilyttämään lähipalveluja.

2 Hankkeet

Valtionavun sekä hankkeiden avulla Jäsky edistää kyläsuunnittelua, yhteistyötä, keskustelua ja tiedotusta maakunnan maaseutualueilla ja yhä enemmän myös kaupunkiyhteisöissä.

Jäsky tekee yhteistyötä monien muiden toimijoiden toteuttamien hankkeiden kanssa. Jäskyn kaikkia kyliä kattava osoiterekisteri on tietyin edellytyksin myös sen yhteistyöhankkeiden käytössä. Kyläyhdistysten rekisteröimisellä varmistetaan, että ne voivat osallistua hankkeisiin ja kantaa vastuuta kylien kehittämisestä.

2.1 Kyläohjelmahanke

Kyläohjelman toteuttamishanke viimeistelee maakunnan uutta kyläohjelmaa ja edistää laajalla rintamalla kylille tärkeitä asioita uuden kyläohjelman mukaisesti:

  • Paras-hankkeen soveltaminen maaseudulla ja erityisesti lähipalvelujen turvaaminen kuntarakenteen muuttuessa vaatii uusia ratkaisuja. Kyläohjelmahanke kartoittaa, mitä malleja palvelujen säilyttämiselle on ja pyrkii käynnistämään palvelukokeiluja kylissä.
  • Kyläsuunnittelua, tiedotusta ja hankkeita edistetään kylissä neuvonnalla ja aktivoinnilla.
  • Kylien kokoontumistiloista luodaan rekisteri ja edistetään, että joka kylässä on tarvittavat kokoontumistilat kesä- ja talvitoiminnalle.
  • Maakunnan hanketoimintaa ja yhteistyötä edistetään järjestämällä seminaareja ja julkaisemalla tiedotuslehti hanketoiminnasta.
  • Osallistutaan maakunnan suunnittelutoimintaan ja tuodaan maaseutualueiden äänen maakunnan ohjelmatoimintaan.

Hankkeeseen palkataan aluksi yksi tai kaksi kyläasiamiestä. Tavoitteena olisi, että meillä olisi yksi maakunnan länsiosissa ja yksi itäosissa. Lisäksi toinen kyläasiamies voi keskittyä enemmän Paras- ja palvelutoimintaan sekä toinen enemmän muuhun hankesuunnitteluun.

2.2 Etelä-Savon maallemuuttopalvelu

Hankkeelle anotaan jatkoa, jotta voidaan kehittää maakunnan maallemuuttopalvelu, mm.:

  • perustetaan maakuntaan tulomuuttopalvelu joka koostuu yhteyshenkilöstä ja yhteistyöverkostosta. Yhteyshenkilönä toimii Jäskyn kyläasiamiehet osapäiväisellä työajalla.
  • ylläpidetään Etelä-Savon sivut valtakunnallisessa www.maallemuutto.info -nettiportaalissa.
  • osallistutaan valtakunnalliseen Onni muuttaa maalle -hankkeeseen.
  • kehitetään muita markkinointikanavia Internetiin.

Hankkeen jälkeen päivitys ja palvelujen ylläpito jatkuu Jäskyn ja muodostetun yhteistyöverkoston toimintana.

3 Vuoden teemat

Kylätoimintaa ei voi keskittää vain yhden teeman ympärille, vaan erilaisia maaseutuasumisen, työllisyyden ja yhteistyön toimenpiteitä tarvitaan jatkossakin.

3.1 Lähidemokratiaa kyläsuunnittelulla

Kyläsuunnittelu tuo pitkäjännitteisyyttä kylien kehittämistoimintaan ja kyläsuunnitelma toimii hanketoiminnan tukena, sillä voidaan vaikuttaa kunnan suunnitteluun ja se on hyvä infopaketti uusille asukkaille, vapaa-ajan asukkaille jne. Kyläsuunnitelmia pitää myös ottaa huomioon kuntasuunnittelussa ja muita menetelmiä, jolla kunta kuuntelee asukkaiden toiveita pitää kehittä - varsinkin jos kuntakoko kasvaa ja päätöksenteko näin siirtyy pidemmälle asukkaista.

3.2 Kylien kokoontumistilat

Kylien yhteisöllisyys ja maakunnan sosiaalinen pääoma ovat riippuvaisia siitä, että joka kylässä on asianmukaiset kokoontumistilat kylätoimijoille, nuorille, kansalaisopiston piireille jne.. Kokoontumistiloista kerätään tiedot, tiedotetaan erilaisista malleista ja edistetään hyviä ratkaisuja kylille. Kylä- ja seurantalojen markkinointia edistetään alueellisella yhteistyöllä.

3.3 Lähipalveluja tarvitaan

Lähipalvelujen ja erityisesti kyläkoulujen säilyminen maakunnassa edistetään etsimällä ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja. Paras-hankkeen suurin ongelma on juuri lähipalvelujen unohtaminen. Lähipalvelujen heikkeneminen voi uhata koko maakunnan tulevaisuuden.

3.4 Asumismaaseutu

Väljä, luonnonläheinen asuminen on maakuntamme valtti. Edistetään mm. kylien rakennuspaikkasuunnittelua, uusien asuntojen rahoitusmahdollisuuksia, maallemuuttoa jne. Lisätään mökkiläisten mahdollisuuksia vaikuttaa kuntien asioihin kyläyhdistysten kautta. Maallemuuttajien toiveita ruvetaan kartoittamaan myös maakuntaliiton uuteen barometriin. Seurataan tätä hanketta ja tiedotetaan siitä.

3.5 Kyläyrittäjyydellä toimeentuloa

Paikallista yrittäjyyttä edistetään. Palveluala on nopeimmin kasvava työllisyyden ala, siinä pyritään paikallisiin ratkaisuihin. Myös laadukasta kylämatkailua voidaan edistää yhteistyöllä. Maa- ja metsätalous ovat osalle kyläläisistä tärkeitä toimeentulon kannalta ja lisäksi nämä ovat tärkeitä kylämaiseman sekä ruokaturvallisuuden kannalta. Myös uusiutuvan energian tuotannossa on maaseudulla suuria mahdollisuuksia.

3.6 Kansainvälisellä yhteistyöllä uusia tuulia kyliin

Varsinkin nuoret ovat kiinnostuneita avautuvista ja yhteistyöhakuisista kylistä. Jäsky oli mukana käynnistämässä Vej'jakajan yhteistyötä Itävaltalaisen toimintaryhmän kanssa. Myös muilla alueilla käynnistetään kansainvälisiä hankkeita ja osallistutaan aktiivisesti Sytyn ja Ruralia-instituutin kansainväliseen toimintaan.

3.7 Liikuntaa, kulttuuria ja ympäristöä nostetaan esille

Jäsky oli mukana käynnistämässä Etelä-Savon liikunnan hankkeita toimintaryhmien alueille ja toimii näiden hankkeiden kanssa yhteistyössä. Kulttuurihankkeita ja kylämaisemahankkeita autetaan alkuun ja edistetään kylillä. Mm. uusi jätevesiasetus vaatii tiedottamista, jotta sen tavoitteet voidaan toteuttaa hyvin mutta kustannuksia säästäen.

3.8 Nuoret

Nuorissa on kylienkin tulevaisuus. Kehitetään uusia keinoja kuulla nuorten toiveita ja ottaa nuoria mukaan kyläsuunnitteluun ja muuhun toimintaan. Kansainvälistyminen, monikulttuurisuus, yhteisöllisyys ja avoimet kokoontumistilat ovat tärkeitä nuorille ja tähän liittyvillä hankkeilla kylät voivat tehdä itsensä kiinnostaviksi nuorille.

3.9 Maaseutuvaikutusten arviointi

Edistetään maaseutuvaikutusten arviointijärjestelmän käyttöönottoa Etelä-Savossa. Arviointi koskisi kaikkia suuria hankkeita ja suunnitelmia. Arviointi tehtäisiin asiantuntijavoimin, asukkaita ja yhteisöjä kuunnellen.

4 Kyläpäivä ja vuoden kylä

Järjestetään syksyllä matka valtakunnallisille kyläpäiville.

Valitaan maakunnan vuoden kylä. Huomioidaan muutenkin kylien asioita edistäneitä henkilöitä ja yhteisöjä. Vuoden kylän valinnassa painotetaan vuonna 2008 yhteistyötä ja tiedottamista. Vuoden kylän valintaprosessia kehitetään.

5 Yhteistyöllä ja tiedottamisella tuloksia

Suuri osa maakunnan maaseutujärjestöistä kuuluu Jäskyyn: ProAgria Etelä-Savo, MTK Etelä-Savo, Etelä-Savon yrittäjät, Etelä-Savon liikunta, Piällysmies, Päijänne-LEADER , Rajupusu LEADER ja Veej'jakaja.

Maakunnan maaseutujärjestöjen yhteistyöfoorumiin kuuluu lisäksi mm. 4H-piiri. Yhteistyöfoorumia kehitetään niin, että yhteistyö ja vaikuttaminen maakunnan suunnitteluun on mahdollisimman tehokasta. Jäsky toimii yhä enemmän toimintaryhmien ja muiden maaseutujärjestöjen linkkinä maakunnan päättäjien suuntaan.

Jäsky on Suomen kylätoiminta ry:n (SYTYn) jäsen ja pitää aktiivisesti yllä yhteyksiä maakunnan vaikuttajiin ja yhteistyökumppaneihin. Otetaan kantaa maakunnan liiton ja muiden tahojen suunnitelmiin ja päätöksentekoon.

Yhteistyötä kuntien, maakuntaliiton, TE-keskuksen, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, Mikkelin ammattikorkeakoulun sekä muiden hankkeiden, työryhmien ja yhteistyötahojen kanssa tiivistetään.

6 Tiedottaminen kirjeellä, lehdissä ja netissä

Lähetetään kyläkirje alueen kaikkiin kyliin, henkilöjäsenille ja yhteistyökumppaneille noin 4 kertaa vuoden aikana. Postitusyhteistyötä Osuuskauppa Suur-Savon kanssa jatketaan. Lisäksi tehdään yhteistyötä eri tiedottajien kanssa. Maaseutu plus -lehti tilataan kaikille maksaneille jäsenille, sen levikkiä edistetään ja toimitetaan siihen juttuja.

Ylläpidetään ja kehitetään Jäskyn internetsivusto www.jasky.net ja tarjotaan myös kylille ilmaista kotisivutilaa. Avustetaan kyliä kotisivujen teossa ja rohkaistaan niitä päivittämään sivunsa.

Kyläohjelmahanke julkaisee hankelehden kaksi numeroa ensi vuonna. Maallemuuttopalvelu tiedottaa osaltaan netissä, eri messuilla ja tilaisuuksissa sekä tiedotusvälineiden kautta.

7 Varainhankinta ja taloudenhoito

Jäsky pääsi muiden kylien yhteenliittymien kanssa valtionavun piiriin vuonna 2003. Tuki on kasvanut vuoden 2006 16 400 euroon ja sitten pysynyt samana.. Vuoden 2008 valtionapuun pyritään vielä vaikuttamaan, kylien yhteenliittymille asetetaan suuria odotuksia, joihin on vaikea vastata ilman tarvittavia resursseja.

Joulukortti tehdään taas vuonna 2008. Painoaikataulu ja markkinointi suunnitellaan yhdessä paikallisten kyläaktiivien kanssa. Korttimyynti on Jäskyn talouden tärkeä tuki, sen tulot käytetään hankkeiden omarahoitusosuuteen. Myös jäsenhankintaa tehostetaan.

Yhteistyösuhteita yrityksiin kehitetään edelleen. Erityisesti Osuuskauppa Suur-Savon postitusapu on Jäskylle ensiarvoisen tärkeä.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 >>>
toimintasuunnitelma 2006 >>>
toimintasuunnitelma 2005 >>>
toimintasuunnitelma 2004 >>>

Jäsky kyläasiamies
Henrik Hausen
puh. 015-689 676
henhaus@mbnet.fi

Jäsky puheenjohtaja
Ilkka Sutinen
0400-722 145
ilkka.sutinen at tyynela.fi

Suomen kylätoiminta ry
02-738 1761
info @kylatoiminta.fi

Palaute: henhaus@mbnet.fi

Pääsivulle