Jäsky logo

Järvi-Suomen kylät ry

Etelä-Savon
kunnat ja kylät

Yhteystiedot: hallitus
ja kyläasiamies

Toiminta-
kalenteri

Liity
jäseneksi

Valokuitu maksaa mutta herättää innostusta

Juttu julkaisusta Kylien elinolot paremmiksi yhteistoimin, 2006, teksti Henrik Hausen, kuvat Nina Plogman, Lillemor Lerbacka.

Kruunupyyssä rakennetaan tulevaisuuden verkostoa

Kruunupyyn Pohjoisen Alavetelin kylässä rakennetaan valokuituverkostoa, jossa kulkee niin televisiokuva kuin 100 megabittiä sekunnissa siirtävä laajakaistaverkko. Liittyminen on kallista. Se maksaa 1 000 euroa taloa kohti. Koska innostus kylässä kuitenkin oli suuri, suunnittelussa lähdettiin siitä, että 50 kylän 85 talosta liittyy verkostoon. Liittyjiä on jo yli odotusten: 64 taloa.

Alavetelin valokuituverkon suunnittelu alkoi vuonna 2003 Pomo-rahoitteisella hankkeella. Mallia haettiin niin muualta Pohjanmaalta kuin Ruotsistakin. Ruotsissa tutustuttiin kyliin, jotka olivat elpyneet aivan uuteen kukoistukseen valokuituverkoston ansiosta. Nuorille hyvät tietoliikenneyhteydet merkitsevät paljon. Tavoitteena on houkutella Alaveteliin uusia asukkaita, ja tämä hanke tähtää pitkälle tulevaisuuteen.

Rakennushankkeen kustannusarvio oli noin 160 000 euroa, josta 100 000 euroa tulee Alma-rahana TE-keskukselta ja kunnalta. Omarahoitusosuus on noin 60 000 euroa. Talkootyön ansiosta kustannukset ovat pysyneet suunnitelluissa raameissa. Valokaapeliverkoston kustannukset vaihtelevat paikallisten olosuhteiden mukaan; Pohjanmaan Kuusiokuntien 2 000 liittyjän valokaapeliverkko maksoi noin 6 euroa metriä kohti.

bred2.jpg

Kesällä 2005 valokuitukaapelit kaivettiin Pohjoisen Alavetelin alueen taloihin. Talot sijaitsevat yhdeksässä pienemmässä kylässä, joista suurin on Sandbacka — 25 taloa — ja pienin kahden talon Storkärr.

Kyläyhdistys järjesti kurssit valokuitujen puhaltamisesta kaapeliin ja kaapeleiden hitsaamisesta. Suuri osa työstä tehtiin talkoilla. Joka ilta oli mukana reilu kymmenen kyläläistä, eikä työ ollut raskasta, vaan seurusteluunkin jäi sopivasti aikaa.

bred3.jpg

Valokuitujen puhaltaminen kaapeliputkeen.

bred1.jpg

Syksymmällä kaapelit sitten hitsattiin yhteen ja päästiin nauttiman kaapelitelevision viidestätoista kanavasta ja todella nopeasta laajakaistasta.

Verkon omistaa kyläyhdistys Hängbron (suom. Riippusilta). Yhdistys on saanut nimensä riippusillasta, joka yhdistää alueen kyliä. Kylät sijaitsevat Perhojoen kummallakin puolella noin neljän kilometriä pitkällä ja kaksi kilometriä leveällä alueella. Kun verkko on kyläläisten omistuksessa, niin nettioperaattoreita voidaan kilpailuttaa ja valita halvin. Verkko mahdollistaa tehokkaan etätyön, videoneuvottelut sekä korvaa televisioantennit.

Kyläyhdistys perustettiin vasta vuonna 2003, sen tavoitteena on yhdistää kyläläisiä ja kehittää palveluja alueella. Kyläyhdistyksen tärkeimmät tavoitteet ovat alueen vetovoimaisuuden lisääminen ja palvelujen parantaminen. Alueella ei ole omaa kokoontumispaikkaa, mutta kyläyhdistyksen ylläpitämää nettiportaalia on tarkoitus kehittää tärkeäksi tapaamispaikaksi, kertoo portaalin ylläpitäjä Nina Plogman.

Kyläyhdistys on myös järjestänyt tietokoneen käytön peruskoulutusta, ja suunnitelmissa on tietokoneiden yhteisostoja.

Yhdistys käynnisti ripeästi suuren hankkeen, vaikka jäsenet eivät tietenkään ole alan ammattilaisia. He ovat kuitenkin oman kylänsä asiantuntijoita ja tietävät, minkälaista tulevaisuutta he haluavat rakentaa. Tukea on saatu niin maakuntaliiton IT-hankkeesta kuin paikalliselta puhelinyhtiöltä.
Lisätietoja: Nedervetilin kylän kotisivut >>>
Verkko-osuuskunta >>>

Jäsky kyläasiamies
Henrik Hausen
puh. 015-689 676
henhaus@mbnet.fi

Jäsky puheenjohtaja
Ilkka Sutinen
0400-722 145
ilkka.sutinen at tyynela.fi

Suomen kylätoiminta ry
02-738 1761
info @kylatoiminta.fi

Palaute: henhaus@mbnet.fi

Pääsivulle