 |
Varistaipaleen
|
"Laivan passuu"
(Ossi Kurjen pakina Heinäveden Lehdessä 29.10.2008. Kuva on nipunlaskutapahtumasta 2007 eikä liity tekstiin.)
Se oli jokapäiväistä silloin, kun laivat kulkivat säännöllisesti Heinäveden reitin kanavista. Nykyisin eivät edes keski-ikäiset tunne koko sanaa, ei myöskään huipputietävä google ymmärrä moista hakusanaa. Nykysuomen sanakirjassa on taas lukuisia merkityksiä "passata" sanalle; mm. palvella ( jotakuta), tarjoilla, sovittaa, odottaa, olla sopiva (käydä), mutta mikään niistä ei varsinaisesti kerro, mitä ihmiset tekivät, kun he tulivat passoomaan laivoja kanavalle tai laiturille. Sehän oli tapahtuma, missä kyläläiset tapasivat säännöllisesti toisiaan, vaihdettiin viikon varrella tapahtuneet "uutiset", seurattiin, kenelle laivassa tulee tai lähtee vieraita. Pantiin visusti merkille, jos joku kyläläisistä lähti laivaan ja aprikoitiin, Minnehä se lähti?. - Pyylisuarelle sukulaisii, tiesi jo naapurin eukko.Siellä nähtiin vieraita kieliä puhuvia turisteja, ökyherroja ja hienoja daameja laivan salongissa konjakkilasi kädessään pällistelemässä maalaistolloja, sekä laivan väkeä, etenkin ihastelemisen arvoinen oli kapteeni koppalakissaan ja valkoisessa kaluunatakissaan yläkannella telegrammin ja ruorin vieressä manöveeraamassa laivaa sulkuun.
Laivan passuupäivä oli yleensä sunnuntai ja erikoisesti juhannuspyhinä passuu oli koko kylän yhteinen tapahtuma. Jo tavallisena pyhänäkin pukeuduttiin hyvin, mutta saatikka juhlapyhinä; silloiin haettiin aitan orrelta tumma kirkkopuku, valkoinen paita, solmio ja piirongin laatikosta otettiin taskukello kullattuine perineen liivintaskuun sekä musta vilthattu päähän. Naiset pynttäsivät itsensä juhlaretonkiin, huiviin ja käsilaukku napotti monella käsivarressa sekä paras rintarossi rintamuksessa. Lapsetkin puettiin puhtaisiin ankaran varotuksen saattelemana, ettei saanut riehua eikä liata vaatteitaan. Kanavanvartija oli myös virkapuvussa tai ainakin tummansininen koppalakki päässään. Hän tervehti laivan kapteenia arvokkaasti kättä lippaan vetäen, kun laiva lipui sulkuun.
Kanavalle tultiin jo hyvissäajoin ennen laivan tai laivojen tuloa. Kermalaisilla passoojilla olikin aikaa rupatella ja kysellä kylän menoa, kun Heinävesi-laivat kohtasivat yleensä Kerman virralla, niin siinä ehti toista sulutusta odotellessa vaihtaa kaikki akkain tietotoimiston välittämät "oletkos kuullut ?!" uutiset. Varistaipaleessa laivan suluttaminen kesti ylä- ja alakanavan läpi toista tuntia, mutta passatessaan molemmat kanavat piti kanavalta toiselle liikkua ripeästi. Karvio, Vihovuonne ja Pilppa saivat taas kaksi passuukertaa päivässä, joten jommallekummalle kerralle aina ehti. Kermassa vanhalla Osukan laiturilla oli myös aikaa seurata laivan elämää, kun siellä oli laivojen halkotäydennys. Laiva seisoi laitúrissa puolisen tuntia, kun siihen kärrättiin muutama motti koivuhalkoja höyrykoneen ruuaksi. Joskus aikaa meni laivan tavaralastin purkamiseen, sillä kyydissä saattoi olla viljaa ja muuta paikallisen osuuskaupan kautta myytäviä tuotteita, olihan kaupan iso makasiini juuri laiturin kupeessa, jonne kerättiin talven aikana myytävää kuivaa tavaraa.
Kerman laiturilla laivan passoojille tutuksi tuli myös lähes jokapäiväinen vieras, laivayhtiön isännöitsijä Veikko Luostarinen Paitomäeltä, joka pörhälsi sinne Vedette -autollaan ja mustan salkun kanssa asteli kapteenin juttusille, missä viipyi aina tovin. Lähes yhtä uskollinen passooja oli meidän pikkupoikien lisäksi Kermassa Herra-Jussi Omenapuunoksa - Ikäheimosen renki. Hän tepasteli "tarkastajan" oikeudellaan laivan viereen ja mittasi vanhalla volttimittarillaan, että paikat ovat kunnossa ja laiva saa jatkaa matkaansa hänen luvallaan.
Laivojen passuu oli siis sosiaalinen ja mediatapahtuma, joka ruokki kyläläisten yhteenkuuluvuutta ja täytti tiedonhalun silloin ennen. Tämä toimi hyvin kesäaikana, muitta talviaikaan se siirtyi ainakin Kermassa osittain rautatieasemalle, missä passattiin ainakin iltapäivällä kulkenut matkustajajuna. Lähtihän siinnäkin kyläläisiä maailmalle ja tuli takaisin, joskus myös vieraita kyläläisille. Kaupunkireissulta palanneelta saattoi saada jopa tuliaisryypyn, jos oli reissulla olleen hyvä kaveri. Mutta. 1960- 70 luvulla hiljeni niin säännöllinen laivaliikenne kuin junatkaan eivät enää pysähdelleet asemilla, samalla jäivät passuut historiaan ja kylä yhtä tapahtumaa vähemmälle, vaikka vieläkin saattaa nähdä joitakin vanhoja kyläläisiä kesällä kanavan laidalla passoomassa laivan tuloa.
Ossi Kurki