Vuorenmaan lyhyt historia

Juvan luoteisista kylistä neljä kilometriä Narilasta länteen kohoaa Vuorenmaan selänne 181 metriä merenpinnan yläpuolelle. Tälle mäelle kasvoi suurimmillaan 13-taloinen kylä, joka vuoteen 1664 mennessä ehti heiketä-maantarkastuksessa merkittiin kaksi autioksi. Kahdeksan taloa oli Vuorenmäellä, kaksi Eloselässä ja Pokipellolla sekä yksi Nisuväliahossa.

Vuonna 1750 kylään merkittiin 14 asumaa samalle peltoaukealle, näistä kuusi torppina. Vuorenmaa on eräs Savon harvoista taajamakylistä, verrattavissa lähinnä pohjoiseen naapuriinsa Virtasalmen Hällinmäkeen.

Metsä ja pelto ovat jo puolen vuosituhannen ajan tarjoneet täällä sekä työn että toimeentulon, ajoittain jopa vaurauden. Vuorenmaassa on vanhastaan ollut monipuolista yritystoimintaa. Kalkinpolttouunit ovat muistona hyvin vanhasta teollisuudesta. Kylähistoria kertoo vesimyllyistä, sahasta, tiilitehtaasta, kolmesta meijeristä sekä nahkatehtaasta ja kyläkaupoista. Seudun erikoisuutena on mainittava tuulimyllyt, joita muistetaan olleen ainakin 18 paikassa. Viimeinen niistä seisoo toimintakuntoon entistettynäkomeana maamerkkinä Piispalan mäellä.

Etusivulle